Pelicansin sitkeys palkittiin jälleen voitolla – KalPan Liigan ruuhkaviikko päättyi vaisuissa tunnelmissa

Pelicansin Iikka Kangasniemi taiteili osuman rankkareilla. MIKKO STIG / LEHTIKUVA

Ismo Huotari / STT

Lahtelainen Pelicans nousi Liigassa toisena iltana putkeen päätöserän lopussa maalin takaa-ajosta voittoon, kun se kaatoi KalPan voittomaalikilpailun jälkeen 3–4. Casimir Jürgens tasoitti lauantaina pelin ajassa 58.52, ja Iikka Kangasniemi taiteili ainoan osuman rankkareilla.

Suurin osoitus Pelicansin sitkeydestä nähtiin jo ottelun puolivälissä, kun lahtelaiset joutuivat 3–2-tappioasemassa kärvistelemään hämmentävän pitkän, lähes viiden minuutin vaihdon samalla viisikolla KalPan vyöryessä päälle. Vieraat kuitenkin selvittivät tämän kurimuksen ilman takaiskuja.

– Annettiin niiden pyöriä ulkopuolella ja pystyttiin puolustamaan hyvin keskustaa ne vaikeat hetket. Eivät saaneet kuin pari laukausta siinä, ja onnistuttiin siitä kääntää myös tämä peli, tehot 1+1 iskenyt Pelicans-kapteeni Hannes Björninen kehaisi.

KalPan neljän ottelun viikko oli vaisu, sillä tuloksena oli neljä tappiota ja vain kaksi pistettä.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut