Lahtelainen Jukka Koivisto valittiin Ratsastajainliiton toiminnanjohtajaksi

Lahdessa asuva ja Vierumäeltä kotoisin oleva Jukka Koivisto on Ratsastajainliiton uusi toiminnanjohtaja. Suvi Lempinen

Suomen Ratsastajainliiton hallitus valitsi perjantaina yksimielisesti liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi lahtelaisen Jukka Koiviston, 35. Koivisto on hoitanut tehtävää sijaisena toukokuusta saakka.

– Hienoa päästä jatkamaan vaativassa, mutta sitäkin mielenkiintoisemmassa tehtävässä. Pystyn hyödyntämään tehtävässä sekä kilpailijan, tallin pitäjän, kasvattajan ja järjestötoimijan osaamista. Ratsastajainliitolla on edessä 100-vuotisjuhlavuosi, jonka aikana uudistumme ja pohdimme lajin tulevaisuutta, juhlimme ystävämme hevosen kanssa ja teemme tätä upeaa harrastusta ja urheilulajia tunnetuksi.

Oppiminen ja osaamisen nostetaan keskiöön lajin kaikilla osa-alueilla. Aito kiinnostus oppimiseen on ainoa kestävä tapa kehittää lajia, Koivisto linjaa tiedotteessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  2. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junaliikenne poikki Lahdesta Riihimäelle
  3. Uusi tieliikennelaki tulee voimaan maanantaina – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuvat
  4. Takareisileikkauksesta toipunut FC Lahden puolustaja Timi Lahti on Suomen mestari kolmannessa sukupolvessa
  5. Kaukoliikenteen busseja lisätään vähitellen – "Perusajatus on, että tässä laajudessa mentäisiin koko kesä", toteaa Koiviston auton toimitusjohtaja Mikko Markkula
  6. FC Lahti palaa treeniviheriölle koko joukkueen voimin – harjoitusottelut käyntiin jo lauantaina Espoossa
  7. Etsintäkuulutettu mies ajoi petoksella saadulla autolla ylinopeutta Heinolassa
  8. Jäteauto kulkee mallastamon sivutuotteista valmistetulla polttoaineella Lahdessa, tyhjäkäynti ei tuo käryä pihaan
  9. Kirkkoihin ja jumalanpalveluksiin pääsee taas yli 50 henkilöä – katso Lahden kirkkojen osallistujarajoitukset
  10. Lahdessa Uudenmaankadun alittava Kyöstilän alikulkukäytävä suljetaan korjaustöiden takia
  11. HS: Al-Holin leirin suomalaisia tulossa Suomeen tänään
  12. Bloggaaja Mika Markkanen suunnittelee retkensä tarkasti Excelissä ja toivoo, että suon tuoksun saisi vangittua dödöpurkkiin – blogista löytyy mainintoja myös Päijät-Hämeen luontoreiteistä
  13. SpaceX:n miehistöalus telakoitui kansainväliselle avaruusasemalle
  14. Iitin maakuntavaihdoksen vuoksi muitakin rajoja piirretään uudelleen – Hämeeseen saatava lisää poliisimiehiä, sanoo poliisipäällikkö
  15. "Nepalissa naisen on vain kestettävä" – Manisha Hamal, 30, tutkii Suomessa kiusaamista ja seksuaalista häirintää ja maksaa elämisensä siivoustyöllä

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.