Jyväskylässä tehtiin tuomarihistoriaa – JYP marssi vakuuttavasti Ässien yli

Ennen JYPin ja Ässien ottelun alkua päätarinoiksi saattoi nostaa Liigan kahden kuumimman maalitykin, Sebastian Wännströmin ja Robert Rooban kohtaamisen tai Hannu Sormusen nousun kaikkien aikojen eniten otteluita viheltäneeksi linjatuomariksi.

Vaikka Wännström ja Rooba kipusivat illan aikana tehopisteille, kummatkin tarinat jäivät illassa sivujuonteiksi, kun JYP marssi murskaavasti yli vierasjoukkueen. Loppulukemat kirjattiin 5–2.

JYPin voiton takeena oli onnistumiset laajalla rintamalla, sillä kaikki tehdyt maalit merkattiin eri miehen nimiin. Onnistujien joukossa oli kauden ensimmäisen maalinsa tehnyt Ossi Louhivaara.

– Pelasimme kaksi erää todella hyvin, ja pidimme kiinni pelimme punaisesta langasta, valmentaja Mikko Viitanen totesi.

Keskiviikkona kymmenen ottelun tappioputkensa katkaissut JYP tuli kaukaloon täynnä itseluottamusta, kun se karkasi jo avauserässä 3–0-johtoon. Ässät ei tästä enää toipunut. JYP voitti kaksi ottelua peräkkäin vasta toisen kerran tällä kaudella.

– Tappiot ovat tuoneet omaa negatiivista painolastiaan. Nyt voittaminen on vapauttanut meille energiaa arkeen ja peleihin, Viitanen summasi.

Kolmen ottelun pisteputkestaan huolimatta JYP on sarjassa edelleen viimeisenä. Neljäs peräkkäinen tappio ei pudottanut Ässiä kymmenenneltä sijalta.

Etusivulla nyt

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Mainos: Mediatalo Keskisuomalainen

Vaalimainoksesi mukana bussimatkoilla ja aamupalapöydissä

Luetuimmat

Mistä tänään puhutaan?

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä arkisin ja viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut