Vieraskiertue poiki HC Giantsille voiton ja tappion

HC Giantsin kausi jatkui viikonloppuna kahdella vierasottelulla jääkiekon Suomi-sarjassa.

Lauantaina uusikaarlepyyläinen Muik Hockey taipui hollolalaisvieraiden käsittelyssä lukemin 1–6. Jättien maaleista vastasivat Viktor Kastel, Tomi Stylman, Saku Aavajoki, Juho Veneskari, Juho Arminen ja kuudennen maalin päätöserässä ylivoimalla viimeistellyt Michal Zak.

Sunnuntaina Kalajoella kotijoukkue JHT siirtyi jo ensimmäisen kuuden minuutin aikana 2–0-johtoon, eikä Giants tahtonut päästä peliin mukaan. Toisessa erässä hollolalaisten peli piristyi Saku Aavajoen ja Esko Gröhnin osumien myötä. Päätöserässä Gröhn osui vielä toistamiseen, mutta sen jälkeen maalinteossa onnistui vain 6–3-kotivoiton kirjannut JHT.

Giantsin runkosarjapelit jatkuvat viikonloppuna Hollolassa. Perjantaina joukkue isännöi Kotkan Titaaneita ja sunnuntaina seinäjokelaista S-Kiekkoa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Hollolalainen hevosfirma laajensi lennosta sairaalatakkeihin – "Tilaukset ovat isoja ja aikataulut painavat päälle"
  2. Teerenpeli ja Ruskovilla vastasivat koronatuotteiden nopeaan kysyntäpiikkiin keväällä – käsidesiä yhä varastossa, maskeja edelleen 300 päivässä
  3. Anna-Tuulia Hautalan Esalainen: Vastakohta ei ole väärässä, vaan erilainen
  4. Yön uutiskooste: Hallitus jatkaa kaksipäiväisiä koronaneuvotteluja Säätytalolla
  5. Pääkirjoitus: Korona varjostaa Vanhasen budjettiesitystä
  6. SAK:n varapuheenjohtaja Matti Huutola yhdistäisi SAK:n ja STTK:n – pomo-duunari-asetelma ei ole este
  7. Luhdan hotellihanke sai siunauksen rakennus- ja ympäristölupalautakunnalta – rakennuslupa sallii 17-kerroksisen tornitalon rakentamisen entisen Anttilan paikalle
  8. M/S Pyhäjärven risteily keskeytyi iltamyöhään Heinolassa - syynä jälleen potkurivika
  9. Lahtelainen urheiluravintola Peluri muuttaa – "Tartuimme tilaisuuteen, kun avautui mahdollisuus päästä vielä lähemmäs keskustaa"
  10. Ei sähköverkolle, ei lääkäreille, ei varuskunnalle, ei valokuidulle – Iitti sanoo melkein aina ei, ja sekös Johannes Niemeläistä riemastuttaa
  11. Henry Saleva seurasi humalaista rekkakuskia Nelostiellä yli 40 kauhuntäyteistä minuuttia: "Jos olisi osunut kohdalle, olisi varmasti ollut henki pois"
  12. Marin: Hallitus käsittelee torstaina rajojen terveysturvallisuutta, maskeja ja etätyötä
  13. Koulujen lukuvuosi alkoi Lahdessa, pienessä Kivijärven kyläkoulussa opettajia huolettavat koulukuljetusten olemattomat turvavälit – "Vesittää koko homman, jota täällä teemme"
  14. Nastolalaisen konkaripoliitikon autokokoelman kohtaloa puidaan nyt hallinto-oikeudessa
  15. Riskimaista Helsinki-Vantaalle saapuville ei pakkokaranteenia

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.