Lahden Ahkeran Martti Siikaluoma ja Hannu Granberg maastojuoksun PM-joukkueeseen Vierumäelle

Martti Siikaluoma otti viime kesänä 5 000 metrillä uransa ensimmäisen aikuisten Suomen mestaruuden. Lauri Ilola

Lahden Ahkeran Martti Siikaluoma ja Hannu Granberg on valittu Suomen joukkueeseen maastojuoksun Pohjoismaisiin mestaruuskilpailuihin, jotka järjestetään Vierumäellä 10. marraskuuta.

Siikaluoma voitti kesällä Kalevan kisoissa 5 000 metrin juoksun ja estejuoksijana tunnettu Granberg on puolimaratonin hallitseva Suomen mestari. Molemmilla on useita mitaleita maastojuoksun SM-kisoista.

Miesten 9 kilometrillä Suomen joukkueessa ovat lisäksi kevään SM-maastojen mestari Jaakko Piesanen, joka hiljattain juoksi 10 kilometrin tiejuoksussa Berliinissä ajan 30.36, 10 000 metrin Suomen mestari Eero Saleva sekä viime viikonloppuna Pajulahdessa juostun PM-katsastuksen kärkitrio Miika Tenhunen, Jarkko Järvenpää ja Antti Ihamäki.

Naisissa Suomenjoukkueeseen kuuluvat muun muassa PM-katsastuksen ylivoimaisesti voittanut, ja Vierumäen 7,5 kilometrin PM-kilpailusta paikkaa 8. joulukuuta Lissabonissa käytäviin EM-maastoihin hakeva Johanna Peiponen, kesällä 3000 metrin esteissä kotimaan kaikkien aikojen kakkosajan 9.35,27 juossut Camilla Richardsson sekä PM-katsastuksessa toiseksi ja kolmanneksi sijoittuneet Oona Kettunen ja Sara-Elise Ruokonen.

19-vuotiaiden naisten 4,5 kilometrillä Suomen joukkueen kärkinimet ovat 19-vuotiaiden 3000 metrin EM-nelonen Nathalie Blomqvist ja viime vuoden PM-maastojen sarjavoittoa puolustava Moona Korkealaakso.

PM-maastoissa juostaan henkilökohtaisten kilpailujen ohella joukkuekilpailut. Niiden tuloksiin lasketaan miesten sarjassa neljän parhaan ja muissa sarjoissa kolmen parhaan juoksijan tulos.

Kilpailut käydään Vierumäen Cooke-golfkentän harjoitusalueella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Päijät-Hämeen maastopyöräilypolut tekevät vaikutuksen ulkopaikkakuntalaisiin – poimi ohjaajien reittivinkit ja neuvot lenkin suunnitteluun
  2. Mattssonin Luomumarjatilalla Asikkalan Kurhilassa avattiin lettukahvilan ovet, "roskainen" lettutaikina herättää kummastusta
  3. Suora lähetys: Lahden Reipas kohtaa tänään vieraissa Kultsu FC:n - seuraa ottelua tästä
  4. Rapistuva Pyhäniemen kartano odottaa remonttia – "Kokonaisilme siellä on synkän näköinen"
  5. Käräjäoikeus tuomitsi muun muassa Lahdessa alaikäisiä tyttöjä kosketelleelle miehelle lisää istuttavaa
  6. Pienikin promillemäärä vaikuttaa ajokykyyn – rattijuopumuksia todetaan joka kesä lähes 18 500
  7. Huumekuskin autosta löytyi nyrkkirauta Lahdessa
  8. Asikkalassa toista autoa tölväissyt rattijuoppo jäi poliisin haaviin
  9. Hollolalaiset Paula ja Antti päättivät, että vihkiminen on joka tapauksessa sovittuna päivänä – elokuussa häitä järjestetään taas enemmän, osa siirsi häänsä ensi vuoteen asti
  10. Lahti Ringeten tähtipelaaja Niina Piiroinen vaihtaa seuraa – siirtyy pelaamaan legendojen rinnalle
  11. Lukijalta: Vääksyssä toimittiin kuin ostettaisiin auto huoltoineen ilman varmuutta tulevista osamaksuista
  12. Hollolan Kiikunlähteelle johtava Kiikuntie rajataan vain asukkaiden käyttöön – autot on jatkossa pysäköitävä yli kilometrin päähän lähteestä
  13. Juhani Honkanen kunnostaa soittajapojan veistosta Taarastissa – "Se on Nastolan kuvatuimpia kohteita, jonka edessä ikuistavat itsensä rakastavaiset ja eroavaiset"
  14. Luonnonnurmella harjoitellut Reipas yrittää kääntää junan suunnan, Kultsu – FC–Reipas lauantaina ESS:n livepelinä kello 14
  15. Sysmässä lammaspaimenlomalla saa ottaa rennosti – "Tärkein tehtävä on paijailla lampaita ja nauttia niiden huomiosta"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.