Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Valtteri Bottaksen ja Sami Sykön kesävaatteet, Päijät-Hämeen festarit ja muut menot – lue ESS:n kesälehti ilmaiseksi koko kesän!

Lukko voitti, mutta vahvistusta kaivataan

Rauman Lukko otti lauantaina revanssin Kuopion KalPasta, joka kuluvalla liigakaudella on ainoana sen vastustajana hakenut voiton Rauman Äijänsuon jäähallista (24.11., lopputulos 2–3). Helpolla ei 6–5 voitto tullut.

Kotijoukkue johti ottelua sen puolivälissä turvallisen tuntuisesti jo kolmella maalilla, mutta KalPa tuli väkisin tasoihin ja edessä oli jatkoaika. Sitä ehti kulua vain 20 sekuntia, kun Eetu Koivistoinen onnistui yllättämään vastustajan maalilla pelanneen Samu Perhosen.

– Olimme puolivälissä vielä kolmen maalin johdossa, mutta päästimme siitä irti ja kun KalPa käytti omat paikkansa, niin edessä oli jatkoaika. Sikäli harmittaa, että kolmen pisteen voitto menetettiin, Lukon valmentaja Erik Hämäläinen manasi.

– Peli oli meille jo neljäs viiden päivän sisään. Henkinen painekaan ei varmaan enää pitänyt, myönsi Hämäläinen.

Lukon pelistä näki alkuminuuteista lähtien, että joukkue kaipaa nyt kipeästi kolmea koronakaranteenissa olevaa miestä. Poissa olleista puolustajista Lukas Klokin mukana on lähtenyt kovuutta ja Vili Saarijärven mukana taitoa. Päävalmentaja Pekka Virta puolestaan pystyisi tuomaan peliin tilanteen mukaan sekä rauhallisuutta että uutta vaihdetta.

– En voi kommentoida kenenkään terveydentilaa, vastasi Erik Hämäläinen kysymykseen Virran mahdollisesta paluuajasta.

Lukon osumista vastasivat ratkaisumaalin tehneen Eetu Koivistoisen lisäksi Heikki Liedes (2), Anrei Hakulinen, Thomas Gregoire ja Aleksi Saarela, joka saalisti ottelussa myös liigauransa sadannen tehopisteen. Ruotsalaispuolustaja Robin Press merkittiin lauantaina neljän lukkomaalin syöttäjäksi.