Orimattilan MK puolustaa mestaruutta kotiradalla

Juuso Matikainen Katja Luoma

ESS

Orimattilan Moottorikerho isännöi kotimaisen motocrossin ulkoratakauden perinteistä päätöstä, kerhojoukkuekilpailua Orimattilan Ollosten radalla viikonloppuna. Isäntäseura on voittanut Suomen mestaruuden kolmesti perättäin.

OriMK:n kausien 2016–2018 mestarijoukkueesta on nyt mukana vain Juuso Matikainen, joka voitti jo aiemmin tällä kaudella uransa ensimmäisen henkilökohtaisen Suomen mestaruuden MX1-luokassa. Rinnalleen hän saa kotikisassa Iiro Laitisen ja Nestori Tolvasen.

Sipoon Moottorikerho puolustaa viimevuotista hopeaa ja Espoon Moottorikerho pronssia.

SM-kerhojoukkuekilpailuun on ilmoittautunut 29 kolmikkoa. 20 parasta joukkuetta selvittää tiensä lauantain karsinnasta sunnuntaiseen finaaliin.

Ollosten hiekkasaviradalla ajetaan viikonlopun aikana myös kolme muuta joukkuekilpailua, joilla ei ole SM- tai Suomen Cup -arvoa.

Alle 15-vuotiaiden MXC-luok­kien joukkuekilpailussa on mukana 32 joukkuetta, jotka kilpailevat sunnuntaina.

7–11-vuotiaiden MX65-luokkaan on lauantaiksi ilmoittautunut 20 joukkuetta. Orimattilassa kilpailee lauantaina 18 veteraanijoukkuetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.