Sami Pajari voitti SM3-luokan Suomen mestaruuden

Antti Haapala (vas.) ja Sami Pajari tuulettivat viikonloppuna Suomen mestaruutta. Hannu Rainamo

ESS

Heinolan Urheiluautoilijoiden Sami Pajari kartturinaan Antti Haapala pokkasi lauantaina vakuuttavan esityksen jälkeen rallin SM3-luokan mestaruuden. Puolitoistakertaiset pisteet takasivat sen, että Salon ja Turun seudun teillä SM3-luokassakin mestaruuteen olisi ollut mahdollisuudet jopa viidellä kuljettajakaksikolla.

Pajari starttasi kilpailuun pistejohtajana 15 pisteen erolla GGTurbo Ford Junior Rally Teamin toiseen kuljettajapariin Lauri Joona–Markus Määttänen.

Kaksi ensimmäistä ek:ta ajettiin jo perjantaina ja Pajari–Haapala-pari saapui yötauolle luokan neljäntenä. Ero kärjessä ajaneeseen Lauri Joonaan oli maltillinen 6,5 sekuntia, mutta Joonan voittaessa neljäs sija ei olisi riittänyt Pajarin mestaruuteen.

Lauantaina kilpailu jatkui seitsemällä erikoiskokeella. Aleksi Röyhkiö ja Heikki Koski-Lammi alkoivat takoa pohja-aikoja, joten pian Joonan sijoitus oli valahtanut kolmanneksi ja Pajarin viidenneksi. Nämä sijat riittivät Pajarille SM-kultamitalin varmistumiseen.

Pajarin vauhti oli riittävän kovaa Salon ja Turun teillä viikonloppuna. Taneli Niinimäki

– Vaikea viikonloppu ajollisesti. Kun voittopakkoa ei ollut, oli jotenkin vaikea ajaa sopivaa vauhtia, kärkimiehet ajoivat suhteellisen pian karkuun ja oli sikäli meidän onnemme, että Koski-Lammi ja Röyhkiö olivat ajomaitti päällä ja kalustot kestivät maaliin asti. Nyt täytyi pitää pää kylmänä ja ajaa järkevä ajo, jotta sarjan mestaruus varmistui, lahtelainen Pajari kertaili kilpailusuunnitelmaa.

17-vuotias Flying Finn Academyn rookie-kuljettaja kirjasi nimensä historiankirjoihin jo aikaisemmin ainoana kuljettajana, joka on voittanut osakilpailun niin Nuorten Cupissa kuin Nuorten SM-sarjassakin. Lisäksi Pajari on historian ensimmäinen nuorten Suomen mestari sekä kautta aikain nuorin Neste Rally Finlandiin osallistunut kuljettaja. Nyt tähän jatkumoon liitetään vielä titteli kaikkien aikojen nuorin yleisen luokan rallin Suomen mestari.

Pajulahdessa testit juniorien MM-sarjapaikasta

Tämän viikon torstaina ja perjantaina kamppaillaan Flying Finn Future Star -tittelin kakkosvaiheesta Liikuntakeskus Pajulahdessa, jossa panoksena on osallistuminen ensi kaudelle juniorien MM-sarjaan. Ykkösvaiheen voitolla Neste Rally Finlandiin osallistunut Pajari janoaa maailmalle, mutta tulevaisuuden suunnitelmia ei raoteta vielä. Valintatilaisuus ratkaisee paljolti mitä ajetaan ja missä.

– Lähitulevaisuuden osalta tekisi mieli mennä parin viikon päästä Saarenmaa Ralliin ajamaan, mutta tuntuu kaikilla kartanlukijoilla olevan menoa juuri silloin, katsotaan miten käy, tuore Suomenmestari pohdiskeli lähitulevaisuuttaan rallin saralla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Nastopoli paras Päijät-Hämeen lukioista STT:n lukiovertailussa – rehtori antaa kunnian abeille, mutta "peruskoulun arvosanoja ei voi vertailla keskenään"
  2. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  3. Tuomo Nieminen oli juuri aloittamassa uudessa työssä johtajaylilääkärinä, kun pandemia levisi Suomeen – Lahden loistavat maastot auttoivat tuulettamaan päätä hektisinä aikoina
  4. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  5. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  6. Henkilöauto suistui tieltä ja syttyi palamaan Hartolassa
  7. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  8. Hankejohtaja rauhoittelee huolia hyvinvointiyhtymän yhteisyrityksestä: "Toivoisin, että henkilöstö antaisi tähän mahdollisuuden"
  9. Kisapuiston stadionin tekonurmi rauhoitetaan muutamaksi päiväksi kesäkuussa, laatutestaajat tulevat taas mittauksineen
  10. Tulipalon sammutustyö jatkui koko perjantain Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  11. Lapsiseksirikosten tutkinta-aikoja pyritään lyhentämään, ensin kartoitetaan pullonkauloja
  12. FC Lahti odottaa yleisömäärälinjauksia heinäkuulle, suunnitelmat yli 500 katsojan ottamiselle ovat olemassa
  13. Lahtelaismiehellä huume-epäily Lahdessa ja Kotkassa
  14. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  15. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista

Näytä lisää

Luetuimmat

  1. Fingerpori 28.5.2020
  2. Fingerpori 29.5.2020
  3. Tulipalon sammutustyö jatkui koko perjantain Purkupihan palopaikalla Lahden Jokimaalla - "Varaudumme jatkamaan yön yli"
  4. Enni Ahtiainen, 29, luki salaa ylioppilaaksi ja löi koko sukunsa ällikällä – "Ostin äidilleni lahjaksi lyyran ja videokuvasin reaktion, kun hän avasi paketin"
  5. Vene-Tauriaisella Lahdessa alkaa uusi ravintolaprojekti, vene-drive-in, jonka autokaista palvelee ympäri vuoden: "Nyt tehdään eikä vain puhuta"
  6. Jokimaan palopaikalta leviää yhä savua - "Jos oireita tulee, niin asukkaiden pitää ottaa yhteyttä Akuutti24:een"
  7. Katso video: Lahtelaiset muusikot taltioivat Suvivirren, solistina Dimitri Keiski - katso esitys täältä
  8. Moottoripyöräilijä kaahasi 50 kilometrin rajoitusalueella Hollolassa
  9. Kolme lahtelaista matematiikanopettajaa sai stipendin kiitoksena ansioituneesta työstä – "Matematiikkaa voidaan soveltaa niin ilmastonmuutoksen kuin koronapandemian ratkaisemisessa"
  10. Poliisi löysi kadoksissa olleen Orimattilassa
  11. Padasjoen maastopalopaikan sammutustyöt saatiin päätökseen vihdoin torstai-iltana
  12. 29.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeessä ei edelleenkään uusia koronavirustartuntoja
  13. Näppis: Purkupihastakin lähtee aikamoinen savupilvi, millaisia mustia pilviä nouseekaan purku- eli Kierrätyspuistosta?
  14. Katso tästä lista Koulutuskeskus Salpauksesta valmistuneista
  15. Synnyttäjiä koskevia rajoituksia höllennetään Päijät-Hämeessä – hyvinvointiyhtymä pitää osan rajoituksista voimassa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.