Miten sujuu tv-työ Mikko Iloselta, kun haastateltavina ovat Teemu Selänne ja Mikael Gabriel? Katso video

ESS

Kamppailu Vierumäki Finnish Challenge -golfkilpailun voitosta alkoi torstaina. Lentävää lähtöä otettiin keskiviikkona, jolloin tapahtuman yhteistyökumppanit pääsivät seuraamaan ammattilaispelaajien ja kutsuvieraiden otteita kentällä. Kutsuvieraiden joukossa oli kotimaisia urheilu- ja viihdemaailman tähtiä.

Torstaina kilpailunjärjestäjät julkaisivat videon, jossa Suomen entinen ykkösgolfaaja Mikko Ilonen haastattelee kutsuvieraita.

Ammattilaiskentiltä tänä keväänä vetäytynyt Ilonen löysi jututettavikseen muiden muassa Mikael Gabrielin ja Teemu Selänteen.

Mikael Gabriel laskeskelee haastattelussa pelanneensa tänä vuonna jo noin 60 golfkierrosta.

– Aika paljon olen pelannut. En olisi uskonut edes vuosi sitten, raptähti kertoo.

Selänteen tämän kesän pelimäärä on vain murto-osan tästä. Yllättäen Ilonen paljastaa, että hänellä kierroksia on pelattuna vielä vähemmän kuin Selänteellä.

Video on katsottavissa ohessa.

Golfin Euroopan-haastajakiertueen kilpailu Vierumäki Finnish Challenge on parhaillaan käynnissä ja jatkuu sunnuntaihin asti. Viime vuonna kilpailun voitti Kim Koivu, joka nousi saman kauden aikana Euroopan pääkiertueelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Kimolan kanava avasi viimein porttinsa, ilman täytti jännittynyt supina ja veneilytunnelissa kajahtelivat riemukkaan kiljahdukset: "Tämä kanava vaikuttaa koko tämän alueen kehitykseen", katso kuvat
  2. Uutiset kasvomaskisuosituksesta räjäyttivät kysynnän: maskit myytiin loppuun osasta apteekkeja – hintahaarukka 1–2 euroa
  3. Poliisi: Lahden keskustassa ammuttu luoti osui auton ikkunaan
  4. Lahden kaupunginhallitus käveli lautakunnan yli, Löylykadun asuinalue uuteen harkintaan
  5. Poliisi julkaisi Hämeen alkuvuoden rikostilastot – huumausainerikoksissa kasvua jopa neljännes, Päijät-Hämeessä törkeiden pahoinpitelyjen määrä nousi vuoden takaisesta
  6. Tähtihetket jäivät vähiin, Lahti ja Honka tasasivat pisteet
  7. Pelicansin valmennustiimi on kasassa – Päävalmentaja Tommi Niemelä saa rinnalleen tuttuja ja täysin uusia kasvoja
  8. Hyvinvointiyhtymä: päivystysavun numerossa ruuhkaa, koronatestien tulokset valmistuvat viiveellä
  9. Hämeen poliisi jatkaa Lahden Liipolan väkivaltaisen ryöstön selvittämistä – alueen valvontakameroiden omistajia pyydetään ottamaan yhteyttä poliisiin
  10. Linnanmäellä heinäkuun lopussa vieraillut seurue altisti huvipuistossa muita koronavirukselle
  11. LAB ja LUT avaavat kampuksensa kahden viikon päästä, syksyllä käytössä sekä lähi- että etäopetusta
  12. Suomessa kolmetoista uutta koronavirustartuntaa, Etelä-Savossa uusi tartunta noin kahteen kuukauteen
  13. Katinkullan perustajan Seppo Juurikon, 73, miljoonavelat vanhenivat vasta kuusi vuotta sitten – "En omista edes vaatteita, jotka minulla on ylläni"
  14. Kolme henkilöautoa paloi lunastuskuntoon Heinolassa
  15. Lahden Sykkeen Alko remontoidaan, myymälä suljettuna valtaosan elokuusta

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.