Erkko Trophy järjestetään Talissa jo 54. kerran – Anna Backman mukana naisten kisassa

Aleksi Sammalisto

Finnish Amateur Championship kerää kovan pelaajakattauksen Talin golfkentälle tulevana viikonloppuna. Mukana ovat heinäkuun lyöntipelin SM-voittajat ja suurin osa maajoukkuepelaajista.

Erkko Trophy -nimellä paremmin tunnettava amatöörikilpailu on yksi Euroopan pitkäaikaisimmista. Kisa järjestetään jo 54. kerran

Vääksyn Kanavagolfia edustavan Anna Backmanin ja muiden suomalaisten lisäksi kolmen kierroksen kisassa on mukana 27 ulkomaalaista pelaajaa, joista eksoottisimmat tulevat Argentiinasta ja Marokosta. Yhteensä pelaajia on 136.

Backman voitti 14-vuotiaana Erkko Trophyn naisten sarjan vuonna 2013. Viime vuoden mestari Daniella Barrett ei ole tänä vuonna mukana.

Miehissä voittoa puolustaa Alex Hietala.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Orimattilalainen Jani Paukku on Suomen vaarallisimmassa työssä: "Moni ajattelee, että täällä voi suhata, miten sattuu"
  2. Sopimuspalokuntien toiminta uudistuu: koko maassa puhuttaneet korvauskiistat aiheuttavat luultavasti koko varallaolojärjestelmän uusiutumisen
  3. Kinnarin tilalla Hollolassa pannaan nyt lautaselle suolaista ja makeaa kuin juhlan kunniaksi – tilamyymälöissä ja sisustuskahviloissa käy kova vilske, ja myyntiluvuissa ohitetaan paikoin viime kesän numerot
  4. Punkin purema voi tehdä allergiseksi liharuualle – harvinaista sairautta ei osata aina tunnistaa, joten diagnoosin saanti voi kestää vuosia
  5. Minna Laaksonen kinusi pyllyjumppapuvun – Aerobic vyöryi saleihin 1980-luvulla ja mullisti ryhmäliikunnan
  6. Lahtelaiset radonurakat menevät markkinaoikeuden ratkaistavaksi - Tarjouskilvan hävinnyt yrittäjä väittää Lahden Talojen maksavan roimaa ylihintaa
  7. On pakko painaa pitkää päivää – elokuvantekijöillä on nyt kiire kuroa umpeen koronaepidemian sotkemia aikatauluja
  8. FC Kuusysissä pelaavat Venla ja Maija Meronen tähtäävät liigapelaajiksi – mahdollinen kohtaaminen olisi uusi kokemus aina samalla puolella pelanneille siskoksille
  9. Jussi Eerikäisen Vierailija-kolumni: Iällä on väliä – valitettavasti
  10. Ensimmäinen ampiaisenpisto ei ole koskaan vaarallinen, mutta moni ei tiedä, onko vakavasti allerginen pistoille
  11. Muumimaailmassa sadusta tulee hetkeksi totta – Tove Janssonin rakastettujen tarinoiden hahmoja pääsee tapaamaan poikkeuskesänäkin
  12. Lukijalta: Omaishoitajien asemaa on välttämätöntä parantaa
  13. Löysitkö luonnosta kuolleen supikoiran? Ruokavirasto tutkii sille lähetetyistä näytteistä vakavia eläintauteja
  14. Kolumni: Työleiri etsii reippaita tiimipelaajia
  15. Jokelan kartanossa vaihtuvat omistajat – lauantaina pidettiin tyhjennyskirppis, jonne oli tullut väkeä ainakin Espoosta saakka

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.