Estejuoksijat ja hyppääjät päivän kultamitalisteja Kankaanpään SM-kisoissa

Eemil Porvari voitti pituuden SM-kultaa. Janne Pussila

Aulis Tiensuu

Nuorten 16–17-vuotiaiden SM-kisojen jatkuessa Kankaanpäässä Lahden piirin urheilijat saalistivat yhteensä yhdeksän mitalia, joista neljä oli kultaisia.

Parhaiten menestyivät Ahkeran 2000 m estejuoksijat Pinja Kotinurmi N17-sarjassa sekä Wäinö Hautala M16-sarjassa, jotka kumpikin kirkastivat vuoden takaisen hopeansa kullaksi ja vielä melko ylivoimaisella tavalla. Kotinurmen aika oli 6.55,75 ja Hautalan 6.17,93. M16-sarjassa Ahkera sai kaksoisvoiton, sillä Justus Luonela juoksi hienon ennätyksensä 6.28,73, jolla irtosi hopeaa.

Myös N17-sarjan korkeuden omalla ennätystuloksellaan 171 voittanut Ahkeran Venla Pulkkanen otti nyt viime vuoden hopeamitalin ja sitä edellisen vuoden pronssin jatkoksi kultaa. Pulkkaselle korkeuskisa oli vasta kesän toinen, sillä pikkuvammat pitivät hänet alkukesästä poissa kentiltä.

Hartolan Voiman M16-sarjan Eemil Porvari sen sijaan uusi viime vuotisen pituusmestaruutensa hypäten heti ensimmäisellään ennätyksensä 667.

Ahkera sai 800 metrin juoksuista kaksi mitalia. Aleksi Rajaniemi otti hopeaa M16-sarjassa ajalla 1.58,53 ja Pyry Terä pronssi M17-sarjassa ajalla 1.59,65. Pronssimitalein palkittiin myös kuulantyöntäjät naiset Heinolan Iskun Veera Laamanen N17-sarjassa tuloksella 14,88 ja Iitin Pyrinnön Annukka Vainonen N16-sarjassa tuloksella 13,84. Kumpikin pukkasi uuden ennätyksensä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.