Patrik Laitinen jatkaa LASBissa kaksi vuotta

Viime kaudella LASBiin siirtynyt Patrik Laitinen jatkaa lahtelaisseurassa kaksivuotisella sopimuksella. Laitinen pelasi viime kaudella miesten Salibandyliigassa 26 ottelua, joissa syntyi tehot 0+2.

– Laitinen on itselleni tuttu pelaaja vastustajan riveistä jo junnuvuosilta. Hän on luotettava ja monikäyttöinen puolustaja. Viime kausi meni vielä harjoitellessa, mutta uskon vahvasti, että hän tekee alkavalla kaudella vahvan läpimurron liigatasolla, LASBin päävalmentaja Ilja Pantzar sanoo.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Katkenneen voimajohtopylvään korjaus etenee Lahden Patomäessä
  2. Gallup: Kysyimme Lahdessa liikkuneilta, suuntaavatko he Salppurin kisoihin, vastaus oli yksiselitteinen ei – "Aiemmin kisat näkyivät Lahdessa enemmän"
  3. Janne Jalasvaara palaa Pelicansin takalinjoille - katso joukkueen kokoonpano illan kotiotteluun
  4. Herola aloitti Salpausselällä lupaavasti – yhdistetyn varakilpailussa kolmas
  5. Samae Koskinen esiintyy kesällä Villähteen uusilla festivaaleilla
  6. Pelicansin A-nuoret käyvät kriittiseen loppurutistukseen – katso suora lähetys ottelusta tänään kello 18.30
  7. Asiantuntijat kyseenalaistivat Aika jonka sain -elokuvalle myönnettyjen palkintojen arvon – Olga Temonen vastaa: "Minulla ei ole tapahtumasta mitään pahaa sanottavaa"
  8. Kapisia kettuja liikkeellä Lahden seudulla - lauha talvi suosii tautia
  9. Pelicans-pomo Pasi Nurminen luottaa, ettei kyseenalainen seuraennätys uusiudu
  10. Pelicans päästää Jesse Ylösen Pohjois-Amerikkaan
  11. Koronan vaikutukset päijäthämäläisiin yrityksiin vaihtelevat - Suomeen jäänyt Oilonin Kiinan-yksikön toimitusjohtaja rytmitti päivänsä uusiksi, jotta saa palaverit hoidettua aikaerosta huolimatta
  12. Hollolan kunta tarjoaa kesätyösetelin jokaiselle 9.-luokkalaiselle
  13. Näppis: Mistä näkee että Salppurin kisat on tulossa? Ei mistään. Eivät osaa markkinoida. Miksei torille laiteta lipunmyyntiä ja esiintymislavaa ja ohjelmaa jne.
  14. Linja-autoista varastettiin polttoainetta Heinolassa
  15. Antti Röngän esikoisromaanin käännösoikeudet myytiin Ranskaan

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.