FC Lahti jäätyi toisella puoliajalla – otti silti tärkeän 3-2-voiton

FC Lahti otti maanantaina arvokkaan kotivoiton ja täyden pistepotin. Juha Peurala

Esa Rauhanlaakso

Lahden stadionilla nähtiin maanantaina erikoinen ja kaksijakoinen ottelu. Ensimmäisellä puoliajalla FC Lahti pääsi kuin varkain Hongan puolustuksen avustuksella 3-0-johtoon 15 minuutissa. Toisella puoliajalla Honka painoi päälle koko 45 minuutin ajan ja onnistui tekemään kaksi maalia, mutta ei tasoitusta.

FC Lahti otti tärkeät kolme sarjapistettä 3-2-voitolla.

Ensimmäinen puoliaika

FC Lahti aloitti hirmuisella tahdilla Veikkausliigan kotiottelunsa FC Honkaa vastaan. Lahtelaisjoukkue yrittää vielä kammeta itsensä Veikkausliigan ylempään jatkosarjaan eli Mestaruussarjaan. Ainakin maanantain kotiottelun alkutahdit Lahden stadionilla pitävät toiveita yllä, sillä FC Lahti iski viidessätoista minuutissa kolme maalia FC Honkaa vastaan.

Ensin JasinAssehnoun teki 1-0 kahdeksannella minuutilla, kun Josu antoi vapauttavan 40 metriä pitkän syötön.

Vain kolme minuuttia myöhemmin GaelEtock käytti Hongan puolustuksen nukahduksen hyväkseen ja teki numeroiksi 2-0.

Lisää tuli 15. minuutilla. Josu pisti taas pitkän keskityksen, Assehnoun jatkoi pallon Etockille, joka pamautti pallon vastustamattomasti maaliin.

Kolmannen maalin jälkeen tahti hiljeni. Mitään ongelmia FC Lahdella ei ollut, sillä Honka tuntui täysin lamaantuneelta joukkueelta.

Toinen puoliaika

Honka ei yllättäen tehnyt yhtään vaihtoa puoliajalla, mutta kentällä oli aivan erilainen vierasjoukkue kuin avausjaksolla. 51. minuutilla BorjasMartin laukoi jo FC Lahden maalin ylärimaan, mutta 60. minuutilla LucasKaufmann onnistui komean kuvion päätteeksi ohittamaan maalivahti PatrickRakovskyn.

Lahdelle avautui mahdollisuus ratkaista ottelu, kun 69. minuutilla. Etockin kääntölaukaus osui rangaistusalueella Hongan pelaajan käteen ja erotuomari Al-EmaraMohammad näytti välittömästi rangaistuspotkua.

Sen jälkeen kentällä käytiin mielenkiintoinen keskustelu Etockin ja Josun välillä. Lopputulema oli, että Etock meni pallon kanssa pilkulle ja Josu nosteli olkapäitään.

Kävi kuten moni varmasti pelkäsi: Etock laukoi löysästi, ja Hongan maalivahti TimothyMurray torjui.

FC Lahden kannalta tilanne muuttui entistä tukalammaksi, kun DembaSavage onnistui tekemään 81. minuutilla 3-2.

Lisäajan viimeisellä minuutilla Honka sai vielä kaksi kulmapotkua, mutta FC Lahti kesti viimeisen rynnistyksen.

Juttua päivitetty kauttaaltaan 19.8. klo 20.50.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.