Löw jatkaa EM-kisoihin 2016: En miettinyt lopettamista

Löw on toiminut Saksan joukkueen valmentajana vuodesta 2006. Kuva: Lehtikuva/AFP

Saksan jalkapallomaajoukkue jatkaa Joachim Löwin valmennuksessa aina vuoden 2016 Euroopan mestaruuskisoihin asti. Saksan maajoukkueen maailmanmestariksi valmentaneen Löwin nykyinen sopimus yltää vuoteen 2016.

Löw vahvisti Saksan jalkapalloliiton nettisivuilla, että aikoo pysyä pestissä EM-lopputurnaukseen saakka.

–? En ole miettinyt sekuntiakaan, että lopettaisin, Löw totesi.

Löw, 54, on toiminut Saksan joukkueen valmentajana vuodesta 2006, aluksi tosin apulaisvalmentajana. Hänen sopimustaan jatkettiin vuoteen 2016 hieman ennen Brasilian MM-turnausta, joka päättyi pari viikkoa sitten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahti haluaa selvittää hyvinvointiyhtymän yhteisyrityspäätöksen juridisen pohjan – "On vaikeaa ajatella, että vastuullinen kaupunki heittelisi kapuloita rattaisiin"
  2. Lahtelainen Riku Routo sai kokoelmiinsa kuuluisan grillirakennuksen Jyväskylästä – "Kioski korjataan alkuperäiseen käyttöönsä, se on selvää"
  3. Pelastuslaitos pelasti vesiskootterionnettomuuteen joutuneen Vesijärvellä - skootterissa oli kolme henkilöä
  4. Koulu käyntiin liikenneturvallisuustempauksella Lahden Launeella – tapahtuma on myös tärkeä muistutus tielläliikkujille
  5. Päivystysavun puhelin ruuhkautunut, soittoja nelinkertainen määrä kevääseen verrattuna
  6. Spedemäinen keksintö yritykseltä, joka toimi myös Nastolassa - suojavisiiri ja lippalakki samassa
  7. Kaunismäkien perhe remontoi vanhasta vesibussin rotiskosta rohkeasti itselleen laivamökin – "Ei ollut mitään käsitystä siitä, kuinka iso projekti lopulta on kyseessä"
  8. Vesivehmaan lentonäytös saa kunnanjohtajankin taivaalle – luvassa on melkoista kyytiä
  9. Asuntokauppaan putkahtanut uusi koronaehto askarruttaa – voiko myyjä jäädä asumaan asuntoon ja maksaa vain juoksevat kulut?
  10. Rekkakuski ajoi siksakkia Nelostiellä – eksyi välillä ojaan ja kaatoi mennessään liikennemerkkejä
  11. Poliisille tuttu mies etsi anastettavaa talojen pihoilta Lahdessa
  12. Kaksi henkilöautoa paloi Lahdessa tiistain vastaisena yönä
  13. "Lähetyssaarnaaja" markkinoi laskuvarjoharrastustaan taivaalla – "En ole laskenut sen omakotitalon hintaa, joka harrastukseen on uponnut"
  14. Näppis: Rakkaat kanssaihmiset, ettehän pyri (tori)kahviloissa vieraiden ihmisten pöytiin istumaan
  15. Pahin punkkiaika on nyt: Jaana, 57, joutui viikoksi sairaalaan puutiaisen purtua kesäpaikalla – "Tuntui kuin päähän olisi isketty isoa rautanaulaa"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.