Pimeys päätti toisen kierroksen golfin Euroopan-kiertueella – Mikko Korhonen matkalla päätöskierroksille

STT

Golfin miesten Euroopan-kiertueen kilpailun toinen kierros Saudi-Arabiassa jäi usealta pelaajalta kesken pimeyden laskeuduttua. Suomalaisista kierroksensa saivat päätökseen Kalle Samooja, Sami Välimäki ja Tapio Pulkkanen. Mikko Korhonen pelasi kakkoskierrostaan 12 reikää ennen keskeytystä.

Korhonen on yhteistuloksessa –4 ja jaetulla 24. sijalla. Hän pelasi perjantaina 12 reikää par-vauhdissa. Vaikka toinen kierros saadaan päätökseen vasta lauantaina, Korhosen pääsy kahdelle päätöskierrokselle on todennäköistä.

Samooja on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa +1 ja Välimäki sekä Pulkkanen tuloksessa +7. Välimäen ja Pulkkasen urakka päättynee kahteen kierrokseen. Myös Samooja on tällä hetkellä jatkoonpääsyn osalta rajan väärällä puolella.

Kilpailun kärjessä ovat Uuden-Seelannin Ryan Fox ja Skotlannin Stephen Gallacher, jotka ovat tuloksessa –10. Heistä Fox on saanut kaksi kierrosta täyteen.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut