Heta Tuuri hyppäsi Ratinassa kaikkien aikojen kärkikymmenikköön

Korkeushyppääjä Heta Tuuri hyppäsi Tampereella uuden upean ennätyksensä 188. Sami Kuusivirta

Aleksi Sammalisto

Lahden Ahkeran Heta Tuuri voitti Tampereella avoimissa Hämeen mestaruuskilpailuissa naisten korkeushypyn komealla ennätyksellään 188 senttiä. Tampereen Ratinassa hyppäämällään tuloksella Tuuri nousee Suomen kaikkien aikojen tilastossa jaetulle 10. tilalle.

Lahtelaisen Tuurin, 25, toistaiseksi ainut mitali Kalevan kisoista on Kuopiosta vuonna 2014 napattu pronssi. Tuon jälkeen 185-senttinen lahjakkuus vietti neljä seuraavaa vuotta Yhdysvalloissa opiskellen ja harjoitellen.

– Minulla oli sopimuksessani pykälä, että voin vaihtaa joko opinahjoani tai tulla vaikka kokonaan pois, jos haluan. Koulu oli minulle sen verran tärkeä, että sen vuoksi taistelin, totesi Tuuri aiemmin kesäkuussa.

Suomeen palaaminen on kannattanut ainakin urheilullisesti. Tuuri sivusi jo talvella halliennätystään 182.

Tänä kesänä hän on päässyt huippukuntoon isänsä Harri Tuurin ja entisen Suomen ennätysmiehen Mikko Levolan valmennuksessa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Demarit väläyttää terveyskeskuspalveluiden palauttamista yhtymältä kaupungille
  2. Uudenmaankadulla Lahdessa alkaa viikkoja kestävä päällystysurakka - näin se etenee
  3. Pienessä korttelissa sijaitsee Tallinnan kulttuurin sydän – Telliskivi voitti New Yorkin, kun Fotografiska avasi ensimmäisen sivumuseonsa Tallinnaan
  4. Uusi biojätteen keräilykokeilu käynnistyy Lahdessa – lakimuutosta ennakoiva konsepti saattaa laajentua koskemaan koko maakuntaa
  5. Kansallispuvut saivat kyytiä Lahden Uudenkylän juoksutapahtumassa – "Eihän tässäkään ole järjen hiventäkään, mutta hauskaa on"
  6. Kaksi ruorijuoppoa kiinni Päijänteellä – toinen puhalsi seulonta-alkometriin isot lukemat
  7. Kuntouttava työtoiminta lisää itseluottamusta ja auttaa arjen hallinnassa
  8. Valko-Venäjän viralliset tulokset epäilyttävät: Lukashenkolle neljä viidesosaa äänistä
  9. Salpauksen alueella Lahdessa puhdistetaan maaperää öljystä
  10. Lahtelainen Eeva Silvennoinen, 92, valtuutti lapset hoitamaan asiansa, kun tytär ehdotti sitä – "Ei se tuntunut yhtään loukkaavalta"
  11. Pääkirjoitus: Hennan toivo Nurmijärvi-ilmiössä?
  12. Koulu alkaa Lahdessa uuden normaalin mukaisesti – ulkomaanmatkan jälkeisestä karanteenista odotetaan vielä virallista ohjetta
  13. Yksi kuljetettiin sairaalaan liikenneonnettomuudesta
  14. Välineinä hoitavat kädet ja pienen pienet neulat – akupunktiohoitaja Taru Oravalan matka kiinalaisen lääketieteen pariin kesti kauan ja meni mutkien kautta
  15. Lähijunat siirtyvät talviaikatauluihin, vaikuttaa myös Z- ja G-juniin

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.