Lahti Basketball hankki 207-senttisen yhdysvaltalaissentterin

Aleksi Sammalisto

Lahti Basketball ja Desmond Hubert, 27, ovat solmineet ensi kautta koskevan pelaajasopimuksen. Sopimuksessa on kuukauden mittainen koeaika.

Hubert pelasi viime kaudella Ruotsin liigassa Köping Starsin riveissä. Maineikkaan North Carolina yliopiston kasvatti Hubert aloittaa Lahdessa kolmannen kautensa ammattilaisena. Ensimmäisen ammattilaiskautensa 207-senttinen amerikkalainen pelasi Kanadassa.

Hubert pelasi viime kaudella Köpingissä 33 ottelua, joissa hän säkitti keskimäärin kymmenen pistettä ja napsi seitsemän levypalloa. Kahden pisteen heitot upposivat 65 prosentin tarkkuudella. Vastustajan heiton sentteri torjui keskimäärin 1,6 kertaa ottelua kohden.

– Desmond on urheilullinen pelaaja, joka tuo meille rutkasti levypallovoimaa lisää molempiin kenttäpäätyihin. Urheilullisuutensa ansiosta hän tuo meille erilaisia vaihtoehtoja niin hyökkäys- kuin puolustuspäähän. Uskoisin myös, että tulemme näkemään ilmavia suorituksia ensi kaudella Lahti Energia -areenalla Hubertin ollessa kentällä, kommentoi LaBan päävalmentaja Petri Velling lahtelaisseuran verkkosivuilla.

Hubertin lisäksi Lahti Basketballilla on tällä hetkellä pelaajasopimukset Vesa Mäkäläisen, Tuomas Hirvosen, Ali Aholan, Arttu Saarijärven, Otto Aallon, Roi Bymanin, Eemeli Lampenin ja Jarred Jonesin kanssa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Lahden Okeroisten liittymän viereen voi syntyä yli 200 työpaikkaa, tontti myös uudelle huoltamolle
  2. Trion K-Supermarketin loppuminen yllätti asiakkaat ja Lahden elinkeinojohdon – "Ensimmäinen ajatus oli, että miksi?"
  3. Iitissä kerätään nimiä adressiin: yli 1 200 vastustaa Iitin ambulanssin yöpäivystyksen lopettamista
  4. VR aikoo sulkea Lahden rautatieaseman palvelupisteen
  5. Heinolan uudet näköalaportaat johtavat rannasta ylös Harjulle
  6. Hyvinvointiyhtymän yhtymäkokous: puheenjohtajaa ei taaskaan saatu valittua, turvavälit unohtuivat
  7. Verkkokysely: Matkustatko tänä kesänä ja jos matkustat, niin minne? Vastaa kyselyyn
  8. Miestä epäillään kahden poliisin murhan yrityksestä – Espoon Mäkkylässä oli sijoitettu räjähteitä asunnon ovelle
  9. Orimattilan johto laati päät yhdessä säästölistaa, mutta päätöksiä saadaan vasta kesäkuun alkupuolella
  10. Hartolan kunnanjohtaja Merja Olenius hakee Kiteen johtoon
  11. Terassilupaa on hakenut vasta parisenkymmentä ravintolaa Lahdessa - kaupunginjohtaja Timosen mukaan Lahti kuuntelee herkällä korvalla mahdollisia lisätilatoiveita terasseista
  12. Kysymys & vastaus: Noutoruokapakkaukset näkyvät katukuvassa – onko roskaaminen lisääntynyt Lahdessa?
  13. Suomi-sarja uudistuu – Giantsilla seitsemän pelaajasopimusta
  14. 25.5. koronavirustilanne Päijät-Hämeessä: Päijät-Hämeen viimeisin varmistettu tartunta viiden päivän takaa
  15. Onko myönteinen ajattelu hyvän ja menestyksekkään elämän tae? Asiantuntijoilla erilaisia näkemyksiä: "Tämä on itsepetosta", "positiiviset tunteet laajentavat ajatteluamme"

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.