Karanteeni sujui yllättävän nopeasti, Ruusuvuori maksimoi Australiassa ulkoiluajan

Ruusuvuori, 21, pelaa ensimmäistä kertaa urallaan Australian avointen pääsarjassa. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA

Kaija Yliniemi / STT

Koronakaranteeni Australiassa on ohi, ja Suomen tennisässät Emil Ruusuvuori ja Henri Kontinen pääsevät ottamaan tällä viikolla tuntumaa kilpatennikseen. Ruusuvuori aloittaa Melbournen ATP250-turnauksessa tiistaina Serbian konkaria Victor Troickia vastaan.

– Samaa aggressiivista pelityyliä lähdetään vetämään, mitä aina, Ruusuvuori ennakoi kautta Tennisliiton tiedotteessa.

Melbournen ATP-turnaus on hänelle vuoden toinen, sillä hän pelasi tammikuussa jo Turkin Antalyassa. Viikon kuluttua odottaa kauden ensimmäinen grand slam -turnaus. Ruusuvuori, 21, pelaa ensimmäistä kertaa urallaan Australian avointen pääsarjassa.

Australian tiukat koronasäännöt ovat olleet alkuvuoden puheenaihe tennispiireissä, mutta suomalaiset eivät onnekseen altistuneet lentomatkalla koronavirukselle. Huonolla tuurilla Australian-reissu olisi alkanut tiukasti kahdella hotellissa vietetyllä viikolla, mutta Ruusuvuori ja Kontinen saivat ulkoilla viisi tuntia päivässä.

– Koetimme maksimoida käytettävissä olleen ulkoajan ja sitten teimme huoneessa treenejä. Ei tämä valmistautuminen missään nimessä ihanteellinen ole paras viidestä -otteluihin, mutta näillä mennään, Ruusuvuori kertoi.

Edellinen turnausvoitto uuden parin kera

Kontinen pelaa Melbournen toisessa ATP-turnauksessa ranskalaisen varaparin kanssa, sillä hänen uusi vakioparinsa Edouard Roger-Vasselin on kiinni ATP-cupissa. Tällä viikolla Kontisen, 30, rinnalla on Pierre-Hugues Herbert. Kaksikko pääsi suoraan toiselle kierrokselle eikä pelaa vielä tiistaina.

– Ainoa harmi toisella treeniviikolla oli, ettemme päässeetkään vetämään treenimatseja, mutta hyvin on valmistauduttu olosuhteet huomioiden, karanteenista hyvin selvinnyt Kontinen kertoi.

Roger-Vasselin on hänelle entuudestaan tuttu, ja Kontinen uskoo kaksikon täydentävän toisiaan. Pari tuuletti turnausvoittoa Tukholmassa vuonna 2019, eikä Kontinen ole sen jälkeen ATP-tasolla juhlinutkaan turnausvoittoa.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Heidi kamppaili oman jaksamisensa kanssa, kunnes sai avukseen Sinin

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut