Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Pelicansissa puolustajaliikennettä – Veeti Vainio saapuu SaiPasta, Eero Teräväinen palaa HIFK:hon

Veeti Vainio siirtyy loppukaudeksi Pelicansin miehistöön lainasopimuksella. Vainio siirtyy Pelicansiin lappeenrantalaisesta SaiPasta ja siirto astuu voimaan välittömästi. Pelicans kertoo siirtouutisesta verkkosivuillaan.

23-vuotias Vainio on oikealta ampuva puolustaja ja pelannut kuluvalla kaudella SaiPan paidassa yhteensä 17 ottelua tehoin 1+3. Viime kaudella Vainio teki 47 ottelussa 26 (8+18) tehopistettä.

– Meillä on ollut tarve löytää vahvistusta takalinjoillemme alkukauden lainapelaajien lähdettyä Pohjois-Amerikkaan ja joukkuetta kurittaneiden loukkaantumisten vuoksi. Vainio tuo leveyttä ja laatua puolustukseemme, Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen kommentoi Pelicansin verkkosivujen tiedotteessa.

Lauantaina nähtiin myös poispäin liikennettä Pelicans-pakistosta, sillä Eero Teräväinen palaa ennenaikaisesti lainapestiltään takaisin HIFK:hon.

Teräväinen pelasi Pelicansissa neljä ottelua ja keräsi niissä tehot 1+2=3. Teräväisen piti alun perin pelata Pelicansissa helmikuun loppuun asti, mutta HIFK:lle tuli tarve kutsua hänet takaisin, kun tuore hankinta Yohann Auvitu loukkaantui.

Pelicans kertoi siirrosta Twitter-tilillään.

Juttua päivitetty 30.1. klo 15.41 tiedolla Teräväisen paluusta HIFK:hon.