Haikea lähtö - Minna Kauppi vaihtoi Lahden Suunnistajiin

Veli-Pekka Paavola

Koko ikänsä Asikkalan Raikkaassa ollut suunnistustähti Minna Kauppi vaihtoi seuraa Lahden Suunnistajat-37:ään. Päätös oli vaikea, mutta samalla helppo ja johdonmukainen.

- Asun Lahdessa ja täällä on paljon lupaavia nuoria, joiden kanssa on hieno päästä tekemään yhdessä töitä. Raikas on oma seurani, joka on tukenut ja auttanut minua valtavasti koko uran ajan. Sieltä oli haikea lähteä, mutta melkein kaikki tutut suunnistajat ovat jättäneet seuran, ja haluan yhä kilpailla, Kauppi perustelee päätöstään.

LS-37:ssä Kauppi pääsee auttamaan nuoria lupauksia Lotta Kirvesmiestä ja Claudia Kantolaa eteenpäin. Kun hyvä ystävä, kokenut Paimion Rastin Annamaria Väli-Klemeläkin, vaihtoi Lahden Suunnistajiin, oli ratkaisu lopulta helppo tehdä.

- Olen innoissani tästä haasteesta. Yritän auttaa nuoria ja olla heille esimerkkinä siitä, mitä maailman huipulle pääseminen vaatii. Saamme kasaan hyvän viestijoukkueen ja Venlojen viestissäkin voimme yllättää monet, Kauppi uskoo.

Viime kauden akillesjännevaivojen kanssa kamppailut Kauppi pohti pieleen menneiden MM-kisojen jälkeen jopa uran lopettamista, mutta nyt hän on taas täynnä intoa.

- Loppuvuosi täytyy ottaa rauhallisesti. Jos kaikki sujuu hyvin, niin tähtäin on ensi vuoden MM-kisoissa Skotlannissa. Siellä on myös tarkoitus menestyä, Kauppi vakuuttaa.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut