Halliyhdistys siirtyy jäältä nurmelle ja Kisapuiston ehostushankkeen taakse

Veli-Pekka Paavola

Lahden urheiluhalliyhdistys lähtee mukaan Kisapuiston kunnostushankkeeseen. Suurhallin, Isku Areenan ja SOL Areenan pystyyn polkaissut yhdistys katsoo, että seuraavaksi on jalkapallon vuoro.

- Vaikka olemmekin vahvasti leimautuneet jääkiekkoon ja yleisemmin jäälajeihin, niin emme voi unohtaa jalkapalloa. Lahti tarvitsee kunnon olosuhteet ja silloin se tarkoittaa Kisapuiston kunnostamista ajan tasalle. Siihen olemme sitoutuneet, sanoo Reijo Mäki-Korvela, halliyhdistyksen puheenjohtaja.

Pienessä ja epävirallisessa piirissä, käytännössä halliyhdistyksen hallituksessa, Kisapuiston kunnostamista on suunniteltu jo pitkään. Yksin yhdistys ei kuitenkaan voi viedä hanketta läpi.

FC Lahti on haaveillut, että uusi pääkatsomo voisi olla pystyssä jo vuonna 2016, kun seura täyttää 20 vuotta.

Lue lisää perjantain Etelä-Suomen Sanomista.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Jatkuvat vahingonteot turhauttavat lahtelaisyrittäjiä – "Minua varoitettiin etukäteen, että kaikki kannattaa nostaa turvaan"
  2. Kuvataiteilija Matti Koskela piti omia yksityisnäyttelyitä ja opetti jopa laskettelua – hänet muistetaan Lahdessa muun muassa näistä julkisista teoksista
  3. Päijät-Hämeessä todettu kolme uutta koronavirustartuntaa
  4. Kauden avauspisteen napannut FC Lahti petrasi puolustuspeliään SJK:n isäntänä – "Tietyt pelaajavalinnat olivat puhtaasti taktisia"
  5. Henkilöauto tuhoutui pahasti tulipalossa Lahden Kilpiäisissä
  6. Poliisi otti Nastola-operaatiossa kiinni kaksi tapon yrityksestä epäiltyä
  7. Lahden torilla kokeillaan valvottua pyöräparkkia – "Erittäin hyvä idea"
  8. Turvallisten matkailumaiden lista piteni, thaimaalaisilla marjanpoimijoilla mahdollisuus tulla Suomeen töihin ensi maanantaista lähtien
  9. Jalkapannasta ei ole säilöönoton korvikkeeksi, sanovat virkamiehet – "Jos henkilö leikkaa sen pois ja heittää järven pohjaan, siinähän se oli"
  10. Lahden Seurahuone otti ensimmäisenä suomalaishotellina käyttöön katalyysipinnoituksen – tavoitteena torjua koronavirusta ja muita mikrobeja
  11. Perhosia havaittu tänä kesänä tavallista vähemmän
  12. Katumaasturia kuljettanut päihtynyt mies kolaroi ensin Lahdessa, jäi poliisin haaviin tuntia myöhemmin Asikkalassa
  13. Kansallisarkiston selvitys Vierumäen taistelusta: yli 300 kaatuneen määrä ei ole mahdollinen, suurin osa kaatuneista Lahden punakaartilaisia
  14. Enemmistöllä lahtelaisvaltuutetuista on toistaiseksi kriittinen kanta yhtymän ja Mehiläisen yhteisyritykseen – kokoomus ja vasemmisto edustavat ääripäitä, ja monissa ryhmissä kaivataan lisää tietoa
  15. Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa muttei uusia kuolemia – tartunnan saaneiden keski-ikä laskenut epidemian kuluessa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.