Kahden vuoden takaisen yllättäjän Eveliina Piipon hiihtokausi loppui selkäleikkaukseen

Eveliina Piippo naisten 10 kilometrin kilpailussa maastohiihdon SM-kisoissa Äänekoskella 30. maaliskuuta 2019. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

STT

Pari kautta sitten säväyttänyt hiihtäjä Eveliina Piippo ei ole kilpaillut marraskuisen Rukan maailmancupin jälkeen, ja torstaina selvisi syy Piipon katoamiseen tulosluetteloista. Hiihtoliitto tiedotti, että maastohiihtomaajoukkueeseen kuuluvan Piipon selkä on leikattu tammikuun alkupuolella.

Hiihtoliiton mukaan selkävaiva on haitannut urheilijan arkea jo pidempään, ja se hankaloitui joulun aikaan niin, että leikkaus oli tarpeen.

– Tavoitteena on päästä viimeistään toukokuusta eteenpäin normaaliharjoitteluun kiinni, Piippo kertoi tiedotteessa.

Piippo, 22, oli kaudella 2018–19 kahdessa maailmancupin viestissä Suomen ankkurina, kun naiset hiihtivät kolmanneksi. Tammikuussa 2019 hän hiihti Lahdessa hopeaa alle 23-vuotiaiden MM-kisojen vapaan hiihtotavan kympiltä.

Seefeldin MM-hiihdoissa viestistä tuli vuonna 2019 kuutossija. Henkilökohtaisilla matkoilla Piippo hiihti MM-laduilla 30 kilometrillä sijan 19 ja yhdistelmäkisasta sijan 23.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut