Mikko Korhonen pelaa sunnuntaina kärkisijoituksista golfin miesten Euroopan-kiertueen kauden avauskilpailussa. Korhonen jakaa Abu Dhabissa kahdeksatta sijaa kolmen kierroksen jälkeen. Kilpailua johtaa Pohjois-Irlannin Rory McIlroy kuusi lyöntiä Korhosta edellä.
Tasaisena pelaajana tunnettu Korhosen on välttänyt Arabiemiraateissa virheet, sillä kolmeen kierrokseen mahtuu vain yksi bogi. Hänen yhteistuloksensa on 209 (–7).
– Hyvä taistelupäivä. Kenttä pelasi kyllä todella vaikeana. Oli tosi tiukka tuuli, ja eri suunnasta kuin aikaisemmin, Korhonen kommentoi tiedotteessaan.
Hän pelasi lauantaina 25 reikää, koska perjantaina toinen kierros jäi kesken. Korhosen lisäksi Tapio Pulkkanen selviytyi jatkokierroksille ja jakaa 52. sijaa yhteistuloksella –1. Kalle Samooja ja Sami Välimäki karsiutuivat.