U18-tytöt pelaavat kaksi maaottelua kesäkuussa Nastolassa

Suvi Lempinen

Suomen alle 18-vuotiaiden tyttöjen jalkapallomaajoukkue kohtaa kesäkuussa kaksoismaaottelussa Itävallan. Molemmat ottelut pelataan Lahdessa Nastolassa.

Joukkue valmistautuu ensi syksynä alkaviin EM-karsintoihin.

– Tämä on hieno lisä meille. Leiriä tähän ajankohtaan suunniteltiin alun perin, mutta sitten Itävalta osoitti kiinnostuksensa pelata meitä vastaan, Suomen päävalmentaja Marianne Miettinen kertoo tiedotteessa.

Hän on nimennyt otteluihin pelaajia ainoastaan 2001-syntyneiden ikäluokasta, koska tällä ikäluokalla on vähemmän turnauksia kuin nuoremmalla ikäluokalla ja monella pelaajista on pitkä aika edellisestä kansainvälisestä ottelusta.

– Nyt pääsemme katsastamaan juuri tämän ikäluokan pelaajia hyvin kansainvälisissä ympyröissä. Muutamalla pelaajalla on edessä myös maajoukkuedebyytti, Miettinen ennakoi.

Hänen mukaansa Itävalta on vastustajana hyvä mittari.

– Saamme varmasti kaksi hyvätasoista ottelua. Itävalta on hyvä vastus, he prässäävät aggressiivisesti ylhäältä ja pelaavat fyysisesti. Syksyn kotikarsintaa ajatellenkin saamme tuntumaa, sillä Tshekki on aika samantyyppinen joukkue, Miettinen kertoo.

U18-tyttöjen Suomi–Itävalta-maaottelut pelataan Nastolan urheilukeskuksessa keskiviikkona 12. kesäkuuta klo 18 ja perjantaina 14. kesäkuuta klo 10.30.

Vapaaehtoisella pääsymaksulla tuetaan Nastolan Nopsan tyttöjen jalkapallotoimintaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Sädehoitoa saavien määrä kasvanut viime vuosina Lahdessa – syksyllä kaupungissa on käytössä uusi sädehoitolaite
  2. Turo's Hevi Gee sai alkunsa Lahden Torven pikkujouluista – "Ihan samat kohdat naurattivat tai aiheuttivat myötähäpeää kuin silloinkin", muistelee Orimattilassa asuva bändin entinen laulaja Hara Laukkanen yli 30 vuotta myöhemmin
  3. Suomessa kuusi uutta koronavirustartuntaa
  4. Historiallinen Paimenkallio halutaan herättää henkiin Heinolassa
  5. Valenuuska voi aiheuttaa vakavan myrkytyksen – "Niistä voi seurata nikotiinin yliannostus"
  6. Uudet tutkat hillitsevät liikennettä Nelostiellä - nopeusrajoituksia noudatettu aiempaa paremmin
  7. Näppis: Keskustan nopeusrajoitus 40 km/h on ihan sopiva, mutta kukaan ei kontrolloi
  8. "Extreme-lajit ovat aina olleet minun mieleeni" – lahtelaislähtöinen Tommi Sjelvgren on pelannut 12 vuotta ammatikseen jääkiekon alalajeja
  9. Kuka on vuoden positiivisin lahtelainen? Nyt on aika ehdottaa
  10. Kaura- ja ruiskuitu vähensivät lihomista – "Erilaisilla kuiduilla on hyvinvointiimme erilaisia vaikutuksia"
  11. Tiedätkö, missä aikuinen saa skuuttailla? Suositun kulkupelin säännöt tunnetaan heikosti
  12. Tuoksuttomuus ja hyvä imeytyvyys ovat arvostettuja ominaisuuksia käsideseissä, joita koronakevät toi markkinoille jopa 200 uutta – tässä jutussa testissä kuusi erilaista käsihuuhdetta
  13. Kiireettömästi uudistunut Audi on kasvattanut kokoa, mutta sillä on tutut geenit
  14. Putka-asiakkaan vastarinnan murtaneille poliisille ja kahdelle vartijalle syyte törkeästä pahoinpitelystä
  15. Lahtelaisfirma antoi työntekijälle potkut ennen ensimmäistäkään työvuoroa – lasku lähes kahden vuoden palkkaa vastaava summa

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.