Lentomatkan korona-altistus vie lähes 50 tennispelaajaa kahden viikon hotellikaranteeniin

STT–AFP

Lähes viisikymmentä tennispelaajaa joutuu kahdeksi viikoksi hotellikaranteeniin Australiassa, koska tilauslennoilla Australian avoimeen mestaruusturnaukseen paljastui koronavirustartuntoja. Tartunnat ovat takaisku kauden ensimmäisen grand slam -turnauksen valmisteluissa.

Abu Dhabista Melbourneen lentäneessä koneessa paljastui yksi koronatartunta, ja Los Angelesista tulleessa koneessa kaksi tartuntaa. Yksikään koronatartunnan saaneista ei ollut pelaaja, mutta Australian viranomaiset pitävät pelaajia altistuneina.

Altistuneita pelaajia odottaa Australiassa kahden viikon karanteeni, eivätkä he saa poistua sen aikana hotellihuoneestaan. Aiemmin Australian avoimet on kertonut, että pelaajat voivat harjoitella karanteeniaikana viiden tunnin aikana päivittäin, mutta altistuneita sääntö ei koske.

– Olemme yhteydessä kaikkiin lennolla olleisiin ja etenkin pelaajiin, joiden valmistautuminen turnaukseen nyt muuttuu, kertoi Australian avointen turnausjohtaja Craig Tiley.

Tennisliiton mukaan Henri Kontinen ja Emil Ruusuvuori ovat jo Australiassa, eivätkä he matkustaneet altistumisia tuoneilla lennoilla maahan. Kumpikin aikoo pelata yhden valmistavan turnauksen ennen 8. helmikuuta alkavaa arvoturnausta.

Altistuneissa kovia nimiä

Abu Dhabista Australiaan matkasi 23 pelaajaa ja Los Angelesista 24. Australialaismedian mukaan altistuneisiin kuuluvat muun muassa Abu Dhabista lentäneet grand slam -voittajat Bianca Andreescu, Angelique Kerber ja Svetlana Kuznetsova sekä Los Angelesista matkanneet Australian avointen entinen mestari Victoria Azarenka, Yhdysvaltain avointen voittaja Sloane Stephens ja Japanin ykköspelaaja Kei Nishikori.

Melbournessa jo oleva ranskalaispelaaja Alize Cornet kuvasi tilannetta järjettömäksi. Hän ei matkustanut koronapulmiin joutuneissa koneissa.

– Kohta puolet Australian avointen pelaajista on erityksissä. Viikkojen kova harjoittelu menee hukkaan, koska melko tyhjässä lentokoneessa on yksi tartunnan saanut, Cornet kommentoi uutistoimisto AFP:n mukaan Twitterissä.

Hän poisti tviittinsä myöhemmin, koska sai paljon palautetta tennispelaajien erivapauksista maahantulosäädöksissä.

Osa helmikuuhun siirtyneen Australian avointen isoimmista tähdistä, kuten Novak Djokovic, Rafael Nadal ja Serena Williams lensi Adelaideen.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut