Pelicansin otteluohjelmaan viisi muutosta – tiistaista kolmen kotiottelun uusi pelipäivä

Pelicans pelasi TPS:ää vastaan joulukuussa tyhjille katsomoille. Sami Kuusivirta

ESS

Jääkiekon Liiga siirtää 21 ottelua toiseen ajankohtaan yleisötapahtumiin liittyvien rajoitusten takia, Liiga kertoo nettisivuillaan. Siirtyvistä otteluista kaksitoista oli määrä pelata tammikuussa, mutta valtaosa niistä siirtyy maalis-huhtikuulle. Vastapainoksi osa helmi–maaliskuun otteluista siirtyy tammikuulle.

Ottelusiirrot vaikuttavat kolmeen Lahden Pelicansin kotiotteluun ja kahteen vierasotteluun. Pelicans–KalPa pelataan päivitetyn otteluohjelman mukaan tiistaina 2. helmikuuta (alkuperäinen päivämäärä 3.2.), Pelicans–JYP tiistaina 2. maaliskuuta (30.1.) ja Pelicans–SaiPa tiistaina 16. maaliskuuta (10.2.).

Neljä NHL-lainamiestä lähti Pelicansista – onko Ryan Lasch seuraavana vuorossa? "Sitäkin joudutaan tarkastelemaan"

Ensi viikon lauantaille alunperin sijoitetun KooKoo–Pelicans-ottelun uusi pelipäivä on perjantai 2. huhtikuuta. Huhtikuun ensimmäiselle lauantaille merkitty Tappara–Pelicans aikaistuu pelattavaksi keskiviikkona 3. helmikuuta.

Liigan runkosarjan on määrä päättyä 13. huhtikuuta. Kauden pitkittyminen johtaa MTV:n mukaan pelaajasiirtojen aikarajan myöhentymiseen. Viime vuosina Liigassa on voinut tehdä pelaajasiirtoja helmikuun puoliväliin asti, mutta tänä vuonna takaraja on todennäköisesti 1. maaliskuuta.

MTV:n haastatteleman SM-liigan kilpailutoimenjohtajan Arto I. Järvelän mukaan normaalisti runkosarjaa on ollut siirtotakarajan aikana jäljellä noin kolmasosa. Sitä pelimäärää ei tällä kaudella saavutettaisi helmikuun puoleenväliin mennessä.

Myyntitempaus tuottaa tulosta – Pelicans sai ensimmäisen VIP-paketeistaan kaupaksi

Kommentoi

Mainos: Fira Group oy

Hyvä yhteishenki saa palaamaan ja pysymään

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut