Jääkiekon nuorten MM-välieriin lähtee tyyni mutta valpas Suomen joukkue – "Älä anna tilanteen mennä ohi"

Vaikka Suomen MM-turnausta on vielä reilu neljännes jäljellä, Pennanen on kysyttäessä valmis arvioimaan yksittäisiä pelaajia. JUSSI NUKARI / LEHTIKUVA

Reima Rautiainen / STT

Jääkiekon nuorten MM-kisojen välieriin valmistautuvan Suomen päävalmentaja Antti Pennanen on Edmontonin-turnauksen aikana viitannut useampaan kertaan joukkueen henkisen tilan tärkeyteen. Sitä kysytään varhain tiistaina pelattavassa välieräpelissä Yhdysvaltoja vastaan.

Suomalaismedian kysymyksiin videoyhteydellä Kanadasta vastaillut Pennanen kommentoi Suomen terävyyttä välierän alkuhetkillä. Kahdessa edellisessä turnausottelussa Kanadaa ja Ruotsia vastaan Nuoret Leijonat jäi avauserässä enemmän tai vähemmän vastustajan jalkoihin.

– Kanadaa ja Ruotsia vastaan huonolle lähdöllemme oli erilaisia syitä. Ruotsia vastaan peli oli alussa hallussa, mutta Ruotsin ensimmäisen maalin merkitys oli iso, Pennanen muisteli.

Edmontonin aikaa aamujääharjoituksiin valmistautuneen Suomen henkinen tila oli ennen MM-välierää ainakin joukkueen johtoryhmässä vakaa.

– Olin niin aikaisin aamupalalla, etten nähnyt kuin muuta johtoryhmää. Ainakin Elomon Miika oli tapansa mukaan hyvällä päällä, Pennanen virnuili.

Ei kannata ylivalmistautua

Suurin mestarisuosikki Kanada oli A-alkulohkon päätöksessä kauttaaltaan potkun edellä läpi ottelun. Suomi voi ammentaa voimaa Ruotsi-puolivälierän noususta: viimeisellä 40-minuuttisella Ruotsi oli vastaantulija.

Lisäksi Suomen paineita hellittää se, että turnaus jatkuu joka tapauksessa välierän jälkeen. Puolivälieräpeli on ankarampi tapahtuma, sillä häviöllä pelit päättyvät siihen, kuten kävi Ruotsille.

Liikaakaan ottelun alulla ei kannata vaivata päätään.

– Paljon riippuu siitä, miten Yhdysvallat aloittaa. Yritetään saada kollektiivi heti mukaan. Ei ylivalmistauduta otteluun, mutta halusta ei jää kiinni, Pennanen vakuutteli.

Välitodistuksia kesken kisojen

Vaikka Suomen MM-turnausta on vielä reilu neljännes jäljellä, Pennanen on kysyttäessä valmis arvioimaan yksittäisiä pelaajia. Hyvää on mukava kehua.

Pelipaikkojensa ykköstähdet, kapteeni-hyökkääjä Anton Lundell ja NHL-kokemuksella terästetty puolustaja Ville Heinola ovat tietysti oma lukunsa.

MM-joukkueen kuopus, kolmosketjussa Ruotsia vastaan hyökännyt Brad Lambert täytti turnauksen alla vasta 17 vuotta. Hänen taitonsa tiedetään, mutta Lambert on vähitellen venynyt mittaa myös joukkuepelaajana.

– Mahtava tarina, hän on kasvanut hienosti. Tiedetään, että hän on taitava ja nopea, eikä mikään ole kiinni siitä, etteikö hän tekisi töitä, Pennanen kehui Liigassa JYPissä kiekkoilevaa Lambertia.

– Lambert tuo joukkueeseen nuorta innokkuutta ja pelottomuutta, painaa kaasu pohjassa.

"Tartu hetkeen"

Suomen viimeisiä tunteja ennen huomenna tarkalleen kello 4.38 alkavaa MM-välierää hallitsevat aamujääharjoitus ja ruokailu.

– Aamujäällä apuvalmentajat käyvät läpi erikoistilanteet, parilla ylivoima- ja alivoimavideoklipillä. Katsotaan myös muutama Yhdysvaltain 5–5-hyökkäyskuvio, Pennanen kertoi.

Päävalmentaja pumppaa viimeisinä tunteina ennen välierää pelaajiinsa itseluottamusta yksinkertaisin neuvoin.

– Kerron, että tartu hetkeen, älä anna tilanteen mennä ohi. Harva pääsee pelaamaan maailmanmestaruudesta, Pennanen sanoi.

Yhdysvallat ja Suomi kohtasivat vuosi sitten MM-kisoissa kahdesti. Yhdysvallat voitti alkulohkokohtaamisen, Suomi Joonas Odenin 1–0-maalilla puolivälierän.

---

Korjattu juttua klo 20.39. Korjattu Lambertin etunimi, po. Brad (ei Dan).

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut