MTV ja Yle jakavat miesten vuoden 2026 MM-jalkapallon tv-oikeudet: "Tämä on historiallinen yhteistyö"

Kesällä 2026 Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavat kisat ovat ennätyssuuret. Kuvassa Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva. Emmi Korhonen / LEHTIKUVA

STT

MTV ja Yle ovat hankkineet vuoden 2026 miesten MM-jalkapallon esitysoikeudet. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun kaupallinen tv-yhtiö ja Yle hankkivat suurten urheilutapahtumien tv-oikeuksia yhdessä.

Kesällä 2026 Yhdysvalloissa, Kanadassa ja Meksikossa pelattavat kisat ovat ennätyssuuret, sillä mukana on 48 joukkuetta. Kisoissa pelataan 80 ottelua, jotka MTV ja Yle jakavat puoliksi eli kumpikin näyttää 40 ottelua.

– Tämä on historiallinen yhteistyö Suomen johtavan kaupallisen tv-yhtiön ja Yleisradion välillä. MTV:llä on yli 30 vuoden vankka kokemus maailman kovimpien urheilusarjojen tv-tuotannosta. On fantastista, että voimme Ylen kanssa yhdistää molempien vahvan osaamisen, asiantuntemuksen ja teknologian. Tuomme yhdessä suomalaisille ennennäkemättömät jalkapallon MM-kisat 2026, MTV:n toimitusjohtaja Johannes Leppänen riemuitsi.

Yle kertoo , ettei tarkkaa sopimusta kuuden vuoden päähän ole vielä tehty, mutta MM-finaali näytetään Ylellä.

– Tarkemmat yksityiskohdat ovat vielä tietenkin sopimatta, mutta se on ainakin varmaa, että finaalin näkee Ylen kanavilta, sanoi Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen.

Ennätyssuuri osanottajamäärä tietenkin nostaa myös Suomen todennäköisyyksiä kisapaikkaan. Pokkisen mukaan tällöin Huuhkajien pelit jaetaan puoliksi, mutta "tarkemmista yksityiskohdista neuvotellaan ennen turnauksen käynnistymistä reilun kuuden vuoden kuluttua".

– Mehän toivomme tietenkin, että Huuhkajat pelaa kisoissa. Jos näin on, ottelut näytetään puoliksi. Tämänhetkisen tiedon mukaan niin, että ensimmäinen peli tulisi Ylen kanavilta ja siitä sitten eteenpäin, Pokkinen sanoi.

– Se on idea, MTV:n Leppänen vahvisti.

Tuoreen sopimuksen myötä Ylellä on oikeudet kaikkiin jalkapallon miesten arvokisoihin 2020-luvulla.

Miesten MM-kisojen lisäksi MTV ja Yle sopivat myös alle 17-vuotiaiden ja alle 20-vuotiaiden miesten ja naisten jalkapallon MM-kisojen sekä rantajalkapallon ja futsalin MM-kisojen esitysoikeuksista vuosille 2023–25.

Ruotsista saatu jo mallia

Historialliselle yhteistyölle on pohjoismaista esikuvaa, sillä Ruotsin yleisradio SVT ja kaupallinen tv-kanava TV4 ovat yhteistyöstäneet arvokisoja jo ulottuen EM-kisoihin 2028. Maanantaina ne vahvistivat MM-2026:n jakamisen.

– SVT ja TV4 ovat tehneet jo monia vuosia vastaavaa yhteistyötä, ja se on toiminut hyvin. Se oli ehkä lähtölaukaus (yhteistyölle Suomessa), ehkä täälläkin voisimme tehdä vastaavaa, Leppänen kertoo.

– Noin isossa tapahtumassa on niin paljon pelejä ja tuottamista, että siitä riittää hyvin jaettavaksi. Ylen kanssa neuvottelut sujuivat todella jouhevasti.

Se, kuinka paljon MTV näyttää vapaasti katsottavana, on Leppäsen mukaan vielä pohdinnassa. Oikeuksien hinnasta hän ei liikesalaisuuteen vedoten kerro, mutta se toki tiedetään jo muutenkin, että halvalla ei oikeuksia liiku maailman suosituimmassa urheilutapahtumassa.

– Yleisesti voi sanoa, että hinnat (tv-urheiluoikeuksissa) ovat tosi korkealla. Siinäkin mielessä yhteistyö on perusteltua.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut