On ollut nappivalinta tulla Pelicansiin, sanoo NHL-laina Oskari Laaksonen – "En vielä tiedä, olenko kutsuttavien joukossa"

Kun Liiga kävi ennenaikaiselle joulutauolle, Laaksonen oli yksi sarjan laukaustilaston kärkinimistä. Ahnaan puolustajan tykitystahti on aivan eri luokkaa kuin yhdelläkään joukkuetoverilla.

Buffalo Sabresista lainassa oleva Oskari Laaksonen (kesk.) on ollut yksi Pelicansin menestyksekkään alkukauden avainpalasista ja joukkueen ylivoimaisesti ahkerin laukoja. Sami Lettojärvi

Mikael Hoikkala, Aleksi Sammalisto

Kauanko Pelicans saa vielä nauttia NHL-lainapelaajiensa palveluksista, ja ovatko he mukana sitten, kun pelit Liigassa joskus taas jatkuvat?

Vastaukset ovat edelleen isoilta osin usvan peitossa myös asianosaisilta itseltään.

– Jotain tietoa on tullut, mutta en itsekään tiedä tasan tarkkaan, minä päivänä mahdollinen lähtö olisi, kertoo puolustaja Oskari Laaksonen, joka on Pelicansissa lainassa Buffalo Sabresin organisaatiosta.

Vastausten aika on kuitenkin jo lähellä. Tämänviikkoisten mediatietojen mukaan NHL-kausi pyritään saamaan käyntiin jo 13. tammikuuta. Kun otetaan huomioon matkustamista seuraavat karanteenit, on selvää, ettei kutsuttavia pelaajia voi pidätellä Euroopassa enää pitkään.

Pelicansissa olevista lainamiehistä Niclas Almari viettää Lahdessa joka tapauksessa koko kauden. Julius Hongan lähtöä Dallasiin voi pitää jokseenkin varmana. Laaksonen, Jesse Ylönen (Montreal) ja Otto Somppi (Tampa Bay) ovat vähemmän saletteja tapauksia, koska harjoitusleirien luonne ja pelaajarinkien suuruus eivät vielä ole tiedossa.

– En tiedä vielä, olenko siinä ja montako pelaajaa saa ottaa. Sen näkee vähän ajan päästä, Laaksonen pyörittelee.

En tiedä vielä, olenko siinä, ja montako pelaajaa saa ottaa.

Pelicans-puolustaja Oskari Laaksonen

– Totta kai lähtisin mielelläni, jos vain kutsu tulee. Sehän on unelma, että pääsisi änäriin.

Vielä tällä viikolla Laaksonen on harjoitellut normaalisti Pelicansin mukana. Arkipäivinä on ollut yhteisiä ja omatoimisia jääharjoituksia, paitsi keskiviikkona, jolloin ohjelmassa oli punttitreeni.

Laaksosen mukaan päätös tulla Pelicansiin on ollut ”nappivalinta”.

– Ensimmäiset kymmenen peliä olivat tosi hyvää. Sitten oli vähän vaikeampi jakso itselläni. Sellaista se on välillä, joka peliä ei voi pelata hyvin, tamperelaiskasvatti tuumii.

– Olen positiivisilla fiiliksillä Pelsu-ajasta. Juuri sitä on tullut, mitä on lähdetty hakemaan: peliaikaa, ylivoimavastuuta. Se aina ruokkii, kun saa onnistumisia.

Laaksonen, 21, sai kesällä NHL-sopimuksen siitä huolimatta, että viime kausi Ilveksessä oli kaikkea muuta kuin nappiosuma. Puolustaja on tämän kauden 18 ottelussa tehnyt jo yhtä monta tehopistettä (12) kuin viime kauden 46 ottelussaan tupsukorvissa.

Tämän kauden merkittävin tilasto on kuitenkin ollut laukausmäärä. Laaksonen on lähettänyt 18 ottelussa 89 kutia eli karvan alle viisi per peli. Sillä irtoaa koko Liigan laukaustilastossa yhdeksäs sija. Ero Pelicansin sisäisen tilaston kakkoseen Jesse Ylöseen on peräti 30 kutia.

– Sitä haettiin, että saataisiin laukausmäärä nousemaan. Se on parantunut, osittain ylivoimavastuunkin takia, Laaksonen kertoo.

– Valmennus on painottanut, että ala ampumaan: sinne vaan, välillä uppoaa.

Liigan pelit ovat tauolla ainakin joulun ja suurella todennäköisyydellä myös vuodenvaihteen yli. Kotimaisen kiekkoilun lähiaikojen ainoasta huippuviihdetarjonnasta käy Kanadassa pelattavat alle 20-vuotiaiden MM-kisat.

Pelicansista Matias Rajaniemi taistelee paikasta kisajoukkueessa. Kaksi vuotta sitten ikäluokan MM-kultaa juhlinut Laaksonen toivotti puolustajakollegalleen tsempit matkaan.

– Varmasti Matias tietää, miten pitää pelata päästäkseen joukkueeseen. ”Rajalla” on hyvät mahdollisuudet, Laaksonen arvioi.

Jouluksi Oskari Laaksonen aikoo kotipuoleen Tampereelle perhettä ja ystäviä tapaamaan.

– Sorsapuiston ulkojäille hiomaan tatsia. Pitää kuitenkin ottaa rauhassa ja vähän saada päätä pois jääkiekosta.

Kuuntele Oskari Laaksosen pidempi haastattelu Etelä-Suomen Sanomien Hockey Time -podcastista .

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut