Paineettoman haastajan asema sopii Johanna Matintalolle – Rukan maailmancupista alkaa matka, jonka päämääränä on paikka MM-viestinelikossa

Johanna Matintalolla on alkavalle kaudelle selkeät tavoitteet. HEIKKI SAUKKOMAA / LEHTIKUVA

Petteri Ikonen / STT

Suomen miesten ja naisten maastohiihtomaajoukkueiden kärkikaarti on erittäin kokenut, joten perjantaina Rukalla alkavalla maailmancupin kaudella olisi jälleen tilausta nuorille haastajille.

Ykköstykkien Iivo Niskasen ja Krista Pärmäkosken takana Perttu Hyvärinen, Kerttu Niskanen ja Anne Kyllönen paaluttivat viime kauden suorituksillaan noin 30-vuotiaiden ylivaltaa maajoukkueessa, mutta nuorilta tasonnosto jäi vain väläyksiksi.

Joulukuussa 24 vuotta täyttävä Johanna Matintalo oli yksi niistä, jotka väläyksiin pystyivät. Silti tavoitteet Rukalle ovat maltilliset.

– Syyskuun loppupuolelle asti kaikki sujui tosi hyvin. Koin, että olin tekemässä elämäni parasta harjoituskautta. Sitä kautta odotukset olivat kovat, Matintalo kertasi syksyään puhelimitse.

Suunnitelmat menivät uusiksi sairastelun vuoksi, kun angiinaa aiheuttavat streptokokkibakteerit piti panna kuriin.

– Ensimmäinen antibioottikuuri ei tehonnut, ja paranemisprosessi pitkittyi. Jouduin aloittamaan uuden kuurin. Loka-marraskuun vaihteessa pääsin kiinni normaaliin harjoitteluun, Matintalo avasi.

Rennosti Rukalle

Tätä taustaa vasten Matintalo on jopa tyytyväinen viime viikonlopun vauhtiin Taivalkosken Suomen cupissa. Hän johti perinteisen sprintin finaalia ennen kaatumistaan ja oli neljäs kymmenen kilometrin vapaan kilpailussa.

– En ole 100-prosenttisen tyytyväinen noihin hiihtoihini, mutta lähtökohtiin nähden odotin jopa pahempaa.

Rukalla Matintalo kuuluu kansalliseen ryhmään Anni Alakosken, Susanna Saapungin ja Riitta-Liisa Roposen kanssa. Alle 23-vuotiaiden kiintiössä hiihtävät Tiia Olkkonen ja Eveliina Piippo.

– Syksy on pakottanut laskemaan omia odotuksia ja pystyn lähtemään rennosti Rukalle, Matintalo nosti esiin asian valoisan puolen.

Tavoitteet tulevassa

Kauden ympärillä on epävarmuustekijöitä, kun kukaan ei tiedä, kuinka monta kilpailua päästään hiihtämään. Matintalolla on selkeät tavoitteet.

– Perinteisellä haluaisin hiihtää selkeästi kärkikymmenikköön. Kaksi kymmenettä sijaa olen jo saavuttanut maailmancupissa.

Helmi-maaliskuun taitteessa Saksan Oberstdorfissa kisataan MM-mitaleista.

– Jos MM-kilpailut pystytään järjestämään, haluaisin olla ensimmäistä kertaa mukana viestijoukkueessa, Matintalo paalutti.

Väläyksiä viestiä varten hän antoi jo viime kaudella maailmancupissa Lahdessa ja Lillehammerissa. Lahdessa Matintalo hiihti lisäksi kympin perinteisen kilpailun kymmenenneksi.

Rukalla hiihdetään perjantaina perinteisen sprintti, joka kuuluu Matintalon avopuolison Lauri Vuorisen erikoisalaan. Lauantaina miehet lykkivät perinteisellä 15 ja naiset 10 kilometriä. Sunnuntaina matkat sivakoidaan vapaalla.

Matintalo on kehittänyt vapaata viime vuosina, mutta kehittymisen ulosmittaaminen kilpailuissa ei ole onnistunut.

– Vapaalla en ole ollut vielä kertaakaan pisteillä normaalimatkan kilpailussa, Matintalo mainitsi.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut