F1:n paluu Turkkiin alkoi liukastellen – "jäärata" ihastutti ja vihastutti

Mercedeksen Valtteri Bottas oli yhdeksänneksi nopein jäätyään Verstappenista 2,552 sekuntia. AFP / LEHTIKUVA

Janne Lehikoinen, Luis Vasconcelos / STT

Formula ykkösten Turkin gp:n harjoituspäivä meni liukasteluksi, kun Istanbul Park -radan varsin tuore asfalttipinnoite, melko viileä sää ja harjoituksia edeltänyt radan pesu heikensivät pitoa. Kuljettajien reaktiot vaihtelivat, mutta harjoituspäivän nopeimman kierroksen "luistellut" Red Bullin Max Verstappen tiivisti tunnelmat.

– Pitoa on hyvin vähän. Toivon, ettei täällä sada, koska silloin se olisi kuin jäällä ajamista. Ehkä meidän on vaihdettava nastarenkaisiin, sepä olisikin mielenkiintoista, Verstappen vitsaili GP Fans -sivuston mukaan.

Turkin gp ajettiin edellisen kerran vuonna 2011, ja tuolloin paalupaikalle ajanut Sebastian Vettel oli kokonaiset kolme sekuntia nopeampi kuin perjantain harjoitusten nopein eli Verstappen. Vastaavaa koettiin aiemmin tällä kaudella Portugalin Portimaossa, joka oli F1:lle kokonaan uusi rata. Portimaossa pito parani viikonlopun aikana, mutta kisassakin riitti vielä haastetta liukkaudesta.

– Tämä on Portimaoa selvästi huonompi tilanne, mutta se on sama kaikille ja meidän on vain sopeuduttava tähän, Verstappen totesi.

Turkissa F1-uransa seitsemännen maailmanmestaruuden varmistamista hakeva Mercedeksen Lewis Hamilton kuvaili rataa "jääkaukaloksi" ja ajamista "kauhistuttavaksi" kokemukseksi. AlphaTaurin Pierre Gasly koki ajamisen "enemmän rallicrossiksi kuin formulaksi". Mutta Ferrarin Charles Leclerc kertoi nauttineensa, ja samaa mieltä oli myös Mercedeksen Valtteri Bottas.

– Oli aika kaukana normaaleista ajostandardeista, joihin olemme F1:ssä tottuneet. Oli hauskaa, nautin kovasti, Bottas kuvaili luistelua Istanbulin radalla.

Bottaksen mukaan pehmeät renkaat antoivat parasta pitoa, mutta rengasratkaisuja aika-ajoon ja sunnuntain kisaan on vielä pohdittava.

– Rata paranee paljon viikonlopun aikana. Tästä päivästä kertyi paljon opittavaa, ja strategiapäätökset kisaan ovat kimurantteja. Kysymyksiä riittää.

"Se on mitä se on"

Alfa Romeon Kimi Räikkönen on pitkän uransa aikana ehtinyt ajella jos jonkinlaisilla pinnoitteilla. Veteraani kuittasi perjantain liukastelut tutulla fraasillaan: "se on mitä se on".

– Eihän tämä lähelläkään ideaalia ollut, mutta tällaista tämä nyt valitettavasti on. Joillain radoilla uusi pinnoite on hyvin pitävää, ja sitten taas toisilla se on hyvin liukas. Erilaista pinnoitetta varmaankin, mutta se on mitä se on.

Mercedes-pomoa ei huoleta Hamiltonin sopimusneuvottelujen venyminen

Bottaksen tallitoveri, Turkissa seitsemännen maailmanmestaruutensa varmistamista tavoitteleva Lewis Hamilton oli neljäs jäätyään avausharjoitusten liukastelussa vasta 15:nneksi.

Sopimusta ensi kaudeksi Hamiltonilla ei kuitenkaan vielä ole.

Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolffilta udeltiin perjantaina, jättääkö sopimuksen teon venyttäminen kauden jälkeiseen aikaan sekä kuljettajalle että tallille liiankin lyhyen ajanjakson ensi kauteen valmistautumisessa. Wolffin mukaan ei.

– Olemme sopineet tästä. Oli tärkeää varmistaa molemmat MM-tittelit (kuljettajan ja valmistajan), ja sen jälkeen ottaa hieman rennompi lähestyminen keskusteluihin tulevasta, Wolff sanoi.

Hamilton hämmensi formulamaailmaa marraskuun alussa, kun hän Emilia-Romagnan gp:n voittonsa jälkeen viittasi F1-uransa kenties päättyvän tähän kauteen. Turkin gp:ssä miehen puheet olivat jo positiivisemmat jatkon suhteen, eikä Wolffkaan näe syitä siihen, etteikö Hamilton kääntäisi Mercedes-rattia jatkossakin.

– Haluaisimme hänet autoomme, ja luulen, että hän haluaa ajaa Mercedestä, koska se on kilpailukykyinen.

Myös Wolffin sopimus päättyy tähän kauteen. Hän haluaa pysyä Mercedekselle, mutta toimenkuvaan tullee muutosta. Tallipäälliköillä kun on miehen mukaan tietty "parasta ennen -päivämäärä".

– Tässä hommassa ollaan lentokoneessa 20 kisaan, ja kun tulet maanantaina takaisin, edessä on toimistohommia. Lentokilometrejä kertyi jotain 250 000 viime vuonna, 500 lentotuntia, ja se on sellaista, mitä en halua tehdä loppuikääni, Wolff kuvaili.

– Mutta toki nautin työstäni enkä todellakaan halua pois Mercedeksen joukkueesta. Olen Mercedeksen osaomistaja, olen siitä hyvin ylpeä ja tiimi toimii erittäin hyvin. Uskon, että minun pitäisi jättää kapula jollekulle, joka aloittaa matkansa sillä samalla motivaatiolla ja energialla, joka minullakin oli aloittaessani.

Kommentoi

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut