MotoGP ajetaan KymiRingillä ensi kesänä heinäkuussa

KymiRingillä ajettiin tänä vuonna ratamoottoripyöräilyn SM-sarjaa ja ensi vuonna vihdoin MM-osakilpailu. Juha Peurala

ESS

Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjaan kuuluva Suomen MotoGP-osakilpailu ajetaan Iitin KymiRingillä ensi kesänä 9.–11. heinäkuuta. Järjestämisoikeudet omistava Dorna Sports julkisti kilpailukalenterin perjantaina.

Valmistautuminen ensi kesän tapahtumaan on sujunut aikataulussa. Tällä viikolla pidettiin radan turvajärjestelyiden tarkastus, jossa Dornan valtuuttamat asiantuntijat totesivat kaiken etenevän suunnitelmien mukaan.

– FIA:n [kansainvälinen autoliitto] ja FIM:n [kansainvälinen moottoriliitto] määrittelemän Green Zone- turvakaistan mitoitus muuttui leveämmäksi, jonka seurauksena myös turvakaiteiden sijoittelua joudutaan muuttamaan, toteaa KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä tiedotteessa.

Pietilän mukaan muutostyö saadaan valmiiksi noin kuukaudessa. Pietilä on tyytyväinen, että kilpailun päivämäärä saatiin näin aikaisessa vaiheessa, jolloin valmisteluihin jää riittävästi aikaa.

Suomen ensimmäinen MotoGP-luokan MM-osakilpailu piti ajaa jo tänä vuonna, mutta koronapandempia perui suuren osan tämän vuoden MM-sarjasta, mukaan lukion KymiRingin kilpailun.

– Unelmamme toteutuminen siirtyi vuodella eteenpäin koronaviruksen vuoksi, mutta toteutuminen on nyt taas entistä lähempänä. MotoGP-kilpailuun on aikaa kahdeksan kuukautta ja teemme töitä järjestelyorganisaatiossa täydellä höyryllä, toteaa Suomen Moottoriliiton MotoGP-projektin vetäjä Tapio Nevala.

Lipunmyynti avautuu joulukuussa.

– Olemme iloisia siitä, että moni MotoGP-fani päätti säilyttää ostamansa lipun ensi vuoden tapahtumaan, Lahti Eventsin toimitusjohtaja Emilia Mäki toteaa tiedotteessa.

Valtteri Bottas suitsuttaa KymiRingiä: "Toivottavasti jonain päivänä mekin ajamme siellä" - katso video

MotoGP:stä haaveileva Eemeli Lahti näytti luokkansa KymiRingillä – "Vauhtini oli tasaisen tappavaa"

Koronavuosi runtelee tapahtumayhtiöitä: KOKO Lahden ja Lahti Eventsin tappiot alkuvuonna yhteensä 2,9 miljoonaa euroa

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut