Vermossa pidettiin 15 000 voiton juhlat – Antti Teivainen ja Ari Moilanen ohjastavat yhä huipulla

Niko Haaranen / STT

Vermon keskiviikkoraveissa juhlistettiin hirmuisen määrän voittoja urallaan ohjastaneita Antti Teivaista ja Ari Moilasta. Kaviouran tapahtumissa Moilanen veti keskiviikkoiltana kaksikosta pidemmän korren.

Vihdin pumpulisormeksi tituleerattu Moilanen saavutti kesäkuussa 7 000 voiton rajapyykin. Huipputaitava Teivainen pisti tänä syksynä tuhannella ykkössijalla paremmaksi.

– Antti vuoden vanhempikin, 59-vuotias Moilanen vitsaili Vermon haastattelussa.

– Koitetaan ajaa tomerasti, että se 8 000 voittoa saavutetaan, ei ole pyyhettä kehään nakattu.

Teivainen saavutti edellä mainitun merkkipaalunsa lokakuussa Tampereen Teivon raveissa.

– Onhan se kova määrä, monesti on pitänyt ajokassi pakata ja lähteä tienpäälle. Päivä kerrallaan eteenpäin, toivotaan että voittoja vielä tulee, nälkää on, Antti Teivainen vakuutti.

Ari "Aku" Moilanen pääsi tuulettamaan ykköstilaa keskiviikkona Hanna Lepistön ajaman Crossfire Annien kyydissä. Violettinuttu Antti Teivaisen illan paras tulos oli kolmossija.

Vieläkin juhlittuja ohjastajalegendoja enemmän täysosumia on ajanut jo pitkään Ruotsissa vaikuttanut Jorma Kontio, joka pitää hallussaan pohjoismaiden voitokkaimman ohjastajan titteliä yli 11 000 voitollaan.

Loistokkaita voittajia

Pertti Hakkaraisen treenaama Savon Kingi kävi valloittamassa Vermon näyttävällä tyylillä. Jukka Torvisen ajokki kiihdytti keulapaikalle, josta hallitsi perille parastaan antamatta.

Vermossa kolme kertaa peräkkäin hopealle jäänyt Runaway Nina kirkasti sijoituksensa, kun Esa Holopaisen ajokki vyöryi mukavan juoksun jälkeen varmaan voittoon.

Santtu Raitalan ajama Nazareth voitti keulasta lyhyen matkan kisan. Raitalan toinen tikku tuli Redemptionin kyydissä. Kimmo Ahola valmentaa kumpaakin voittajahevosta.

Tapio Perttusen valmennuslistoilta avannut Slippery Runway oli lähdössään keulapaikalta ylivoimainen. Toto65-pelin täysosumalla voitti 53,29 euroa, viidellä oikein sai 2,61 euroa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.