KooKoo jatkoi yhtä vahvasti kuin kevään huippuvireessään

Pasi Peltola / STT

Alkuvuodesta koronaviruksen takia ensimmäisen pudotuspelikeväänsä menettänyt KooKoo palasi kotiyleisönsä eteen voittamalla Kymenlaaksossa vierailleen JYPin. Kotijoukkue otti jääkiekkoliigan pisteet vahvan esityksen jälkeen maalein 3–1.

– Voittoon pitää olla aina tyytyväinen, mutta tasakentällisillä pelaamisemmekin oli hyvää. Tehokkuutta tosin tarvittaisiin lisää. Peli piti tappaa toisessa erässä, jossa JYPilla oli tasan kaksi maalintekopaikkaa, korosti KooKoon valmentaja Jussi Ahokas.

Sumulaaksoon saapui noin 1 500 katsojaa. KooKoo on myynyt jo kausikortteja enemmän kuin paikalla oli yleisöä. On selviö, ettei Kouvolassakaan nähdyllä yleisömäärällä pyöritetä edes seuran juoksevia kuluja.

Illan 2–0-voittomaalin viimeisteli kolmisen minuuttia ennen päätössummeria 20-vuotias Joonas Oden, joka laukoi kiekon ylivoimahyökkäyksestä takatolpan kautta verkkoon. Yhdysvalloissa syntynyt laitahyökkääjä kokosi kahdella edelliskaudellaan KooKoon paidassa 5+6 ja 6+5 tehopistettä.

– Näin takanurkassa tilaa, koska vastustajan maalivahdin jalat olivat lähellä toisiaan. Jalkani eivät vielä tuntuneet liikkuvan kovin hyvin, mutta pitää olla tyytyväinen maaliin heti kauden ensimmäisessä pelissäni, kommentoi Oden englanniksi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.