Hannes Björnisen johtajuus huomattiin pian Pelicansin liigakopissa, jossa kunkin pelaajan paikka on mietitty. ”Ensimmäisellä kaudella istuin aika kulmassa, mutta heti seuraavalla kaudella valmentaja halusi että tulen keskeisemmälle paikalle”, Björninen muistaa. Tomi Natri

Roolit on mietitty tarkkaan Pelicans-pukukopissa – Istumajärjestyksellä luodaan joukkuehenkeä, yhdistetään tutkapareja ja ehkäistään kuppikuntien muodostumista

Tällä kaudella lahtelaiskopissa paikat aiotaan myllätä uusiksi useaan kertaan. Päävalmentaja Tommi Niemelä on ammentanut ideoita juniorivalmennusajoistaan lähtien ja paimentanut myös "muukalaislegioonaa" Lausannessa.

Aatu Raninen

Ei ole sattumaa, että Pelicansin liigajoukkueen pukukopissa kapteeni Hannes Björnisen loosi sijaitsee keskeisellä paikalla kuin puheenjohtajalla pöydän päässä. Eikä se, että Björnisen adjutantit Casimir Jürgens ja Joonas Jalvanti istuvat omilla seinustoillaan keskipaikalla.

Ammattilaisjoukkueessa rajallinen yhteinen aika on käytettävä mahdollisimman hyvin hyödyksi, joten pukukopin istumajärjestyskin on valmennusjohdon suunnittelema yksityiskohta.

Seitsemättä kauttaan liigajoukkueessa aloittavalle Björnisellekin uutta on se, että nyt pelaajille on ilmoitettu istumajärjestyksen vaihtuvan parin kuukauden välein. Oheiseen kuvaan piirretty ryhmitys on se millä aloitettiin, ja kauden alkaessa se voi olla jo tyystin toinen.

– Aiemmin täällä on ollut kiinteämmät paikat, joilla on menty koko kausi. Nyt vain kapteenisto tulee pysymään samoilla paikoilla, ja muut vaihtelevat, Björninen vertaa.

Kapteenitkin tulevat kyllä vaihtamaan paikkoja keskenään, päävalmentaja Tommi Niemelä täsmentää. Hän kertoo käyttäneensä tätä metodia jo aloittaessaan Pelicansin C-junioreiden luotsaamisen reilut kymmenen vuotta sitten.

– Sen olen ajatellut aina, että kapteenit on ripoteltu ympäri koppia. Maajoukkueessakin on toimittu samalla tavalla ja suunniteltu kuka istuu missäkin, Niemelä paljastaa.

Jos ei saa olla sellainen kuin on, silloin rohkeuskin häviää.

Päävalmentaja Tommi Niemelä

Istumajärjestys uusitaan Niemelän mukaan 6–8 viikon välein.

– Jos nyt neljä kierrosta ehdittäisiin mennä kauden aikana, niin jokainen pelaaja tulisi tarpeeksi tekemisiin toisten kanssa.

Tutustumisessa ja kaikkien kanssa kommunikoinnissa piilee asian ydin.

– Jos halutaan saada ryhmädynamiikka toimimaan maksimaalisen hyvin kauden aikana ja jätkät tuntemaan toisensa, niin enitenhän he ovat toistensa kanssa tekemisissä juuri pukukopissa, Niemelä perustelee.

Aiemmin Pelicansissa on ollut tapana etsiä pukukopin istumajärjestykseen pysyvämpi ratkaisu koko kaudeksi.

Tällöin koppi on saatettu yllätyksenä niin sanotusti räjäyttää kesken kauden tarpeen vaatiessa. Björninen muistaa kuusivuotiselta liigauraltaan yhden tällaisen tapauksen.

– Ainakin kerran näin on tehty, silloin vaihdettiin paikat aika kokonaan. En muista tarkkaan millä kaudella, on siitä muutama vuosi, Pelicans-kippari arvelee.

Minään voittoputken aloittavana poppakonstina istumajärjestyksen ”räjäyttämistä” ei voi pitää, mutta pieni muutos halliarkeen voi toimia yhtenä herättelykeinona muiden joukossa.

– Eiköhän se juuri sellainen haku ollut silloinkin. Ei ollut mitään isompaa kriisiä, mutta yksi sellainen konsti tai yritys vaikeammalla jaksolla, Björninen sanoo.

Tämä henkinen dynamiittipötkö on ollut työkalupakissa ainakin Pelicansia kausina 2015–18 luotsanneella päävalmentaja Petri Matikaisella, joka ei ole epäröinyt lankaa sytyttää.

– Joskus jos on mennyt ihan päin persettä, on vaihdettu koko pakka montakin kertaa, Matikainen veisteli omaleimaiseen tyyliinsä erään haastattelun lomassa kolmisen vuotta sitten.

Ennen Lahteen tuloaan Matikainen valmensi muun muassa kevään 2014 ajan Itävallan liigan Graz 99ersia.

– Grazissa vaihdatin istumajärjestyksen kaksikin kertaa, mutta eihän se mitään auttanut, Matikainen hymähti.

– Vaikea sen tehoa on mitata, mutta se on yksi mahdollinen toimenpide, kun jotain tarvitsee tehdä.

Pukukopin istumapaikkoja ei valita sen mukaan kuka on kenenkin kaveri. Pikemminkin päinvastoin.

– Se on joukkueessa tärkeää, ettei ole väliä kenen vieressä istuu, ja että kaikki ovat yhtä arvokkaita, kolmatta kauttaan Pelsu-kipparina aloittava Björninen ajattelee.

Pelicans-luotsina keväällä aloittanut Niemelä sai uutta näkökulmaa asiaan työskennellessään Sveitsissä.

– Lausannessa mietittiin tosi tarkkaan, kun muukalaislegioonassa puhuttiin seitsemää eri kieltä kopissa. Jos siellä Suomi-pojat istuisivat vierekkäin, niin siinä ne jauhaisivat suomea, ja sehän on ihan luonnollista, Niemelä toteaa.

Yhtäältä organisoinnilla pyritään siis estämään kuppikuntien muodostumista, toisaalta luomaan eräänlaisia mentori–oppilas-pareja.

– Kuka pelaaja pystyisi auttamaan ketäkin eniten, Niemelä muotoilee.

Valinnat näkyvät esimerkiksi niin, että ruotsalaispuolustaja Julius Bergman istutettiin aluksi ruotsia sujuvasti puhuvan kollegansa Jürgensin viereen. Usein kokeneimmilla ydinpelaajilla on vieressään joku nuorempi, mahdollisesti saman pelipaikan pelaaja. Niemelä poimii puolustajat Joonas Jalvannin, 32, ja Topias Vilénin, 17.

– Nuoret saattavat osata jo paljon paremmin joitakin pelillisiä asioita. Enemmän se on ehkä sitä, että vieressä näkee miten kansainvälisen tason pelaaja valmistautuu päivään, minkälaisia rutiineja on, ja voi rohkaistua kysymään kokemuksia uralta, Niemelä kuvailee.

– Vanhempi pelaaja voi heittää vaikka, että ole valmiina noissa aloituksissa, joissa nuoret eivät aina välttämättä ole niin keskittyneitä.

Oppimista tapahtuu toiseenkin suuntaan, eikä pelkästään snapchatien ja tiktokien osalta.

– Vieruskaverilta se kokeneempikin voi huomata, että toistuvan pelitilanteen voi muuten hoitaa noinkin, Niemelä muistuttaa.

Kapteenienkin paikat vaihtuvat Pelicans-kopissa tällä kaudella. Tomi Natri

Yhteishengellä ja ryhmäytymisellä halutaan saada jokaisesta urheilijasta esiin oman itsensä.

– Se on osa nykypäivän joukkueen rakentamista, että siellä saisi jokainen olla sellainen kuin on. Jos et saa olla, niin silloin rohkeuskin häviää, Niemelä sanoo.

Samalla takavuosina vellonut jaottelu ”junnuihin” ja ”vanhoihin” on poistumaan päin.

– Mitä enemmän saadaan kaikki toimimaan keskenään, sitä rehellisemmäksi se homma muuttuu. Siten pelaajat oppivat luottamaan toisiinsa, ja sen kautta joukkue voi saavuttaa ihan eri tasoja, Niemelä linjaa.

Pelicansin pukukoppia Isku Areenan uumenissa voi pitää oikeaoppisena siinä mielessä, että se on neliönmuotoinen. Kaikki pelaajat ovat suurin piirtein yhtä lähellä vastapäätä istuvaa, kun taas useimmilla muilla liigaseuroilla koppi on pitkänmallinen, kuin käytävä.

Maalivahtien kolme vierekkäistä paikkaa on käytännön syistä tehty kompromissi.

– Mieluiten olisin laittanut heidät oven molemmille puolille, Niemelä mainitsee.

– Se tulee omalta pelaajauraltani, jolloin koutseille ei järjestyksellä ollut muuta merkitystä, kuin että maalivahdit ovat oven molemmin puolin, missä on eniten tilaakin.

Pian kenttäpelaajien paikat siis jo menevät uusiksi, ja muutoksena alkuperäiseen neljä heistä on jo luovuttanut loosinsa Jesse Ylöselle, Niclas Almarille, Oskari Laaksoselle ja Otto Sompille.

Pukukoppi on elävä organismi, jonka ruokaketjussa on yhteishengestä ja kaveruudesta huolimatta rajallinen määrä paikkoja. Siihen pelaajat ovat uransa aikana tottuneet.

– Ja jos ei ole, niin tottuu nyt sitten täällä, Niemelä napauttaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt