Lahtelaisen Sami Pajarin rallin kotimaankausi päättyi osakilpailuvoittoon ja SM-hopeaan

Sami Pajari ja kartturi Marko Salminen juhlivat SM-kauden päättäneen Pohjanmaa Rallin voittoa. SM3-luokassa kaksikko saavutti hopeaa. Hannu Rainamo

ESS

Lahtelaislupaus Sami Pajarin kausi rallin SM3-luokassa päättyi sarjan hopeasijaan. Pajari, 18, juhli osakilpailuvoittoa kauden päättäneessä Pohjanmaa Rallissa, mutta mestaruustaisto oli ratkennut jo aiemmin. Lauri Joonan SM-kulta oli varmistunut edellisessä osakilpailussa Pajarin ollessa samaan aikaan Viron MM-rallissa junioreiden JWRC-sarjan kisassa.

Pajarin SM-hopeakin oli miltei varma jo ennen kilpailua. Hänen lähin haastajansa Henri Hokkala joutui jäämään pois, koska Hokkalan auto kaatui testeissä kilpailua edeltävänä päivänä.

Kilpailu käynnistyi perjantaina illan pimeydessä. Pajari kaasutteli kosteassa ja sumuisessa kelissä yötauolle kärjessä seitsemän sekunnin etumatkalla Viron Robert Virvekseen.

Lauantaina Virves pysyi Pajarin kannoilla neljännen erikoiskokeen ulosajoonsa asti. SM-sarjan ykkösen Lauri Joonan voittohaaveet puolestaan olivat karahtaneet jo perjantaina vetoakselin katkeamiseen.

Maalissa Pajarin ero kilpailun kakkoseen Juho Koski-Lammiin oli minuutin ja kymmenen sekuntia.

– Parilla viimeisellä pätkällä ajaminen ei ollut helppoa, höllättiin hieman vauhtia ja varmisteltiin, silloin ajo tuntuu vaikealta. Kokonaisuutena lauantai oli hyvä ja suorituksena tasainen. Ylipäätään koko viikonloppu tultiin virheettömästi, Pajari kertoi tiedotteessaan.

Pajarin ja hänen kartturinsa Marko Salmisen kausi ei kuitenkaan päättynyt tähän, vaan seuraava koitos odottaa Sardiniassa runsaan puolentoista viikon päästä. Ohjelmassa on kauden toiseksi viimeinen JWRC-osakilpailu. Pajari ja Salminen ovat junioreiden MM-sarjassa kakkossijalla.

Karanteenitreenit osa 1 Juoksua, jumppapalloa, nuotitusta ja videopelejä – näin lahtelainen rallilupaus treenaa poikkeustilanteen aikana

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.