Fernandes laukoi ManUlle kauden avausvoiton lisäajan lisäajalla, dramaattisessa pelissä kaksi rankkaria, kaksi videotarkistusta ja kaksi lisäaikamaalia

Manchester Unitedin Bruno Fernandes ratkaisi ottelun rangaistuspotkusta. AFP / LEHTIKUVA

Antti Salmensaari / STT

Manchester United otti lauantaina dramaattisten vaiheiden jälkeen kauden avausvoittonsa jalkapallon Englannin Valioliigassa. Brighton kärsi kotonaan kirvelevän 2–3-tappion, kun ManUn Bruno Fernandes ratkaisi ottelun rangaistuspotkusta tuomarin antaman viiden minuutin lisäajankin jo umpeuduttua.

Ratkaiseva rangaistuspotku tuomittiin kuudennella lisäaikaminuutilla, kun pallo osui Brightonin Neal Maupayn käteen. Rangaistuspotku tuomittiin vasta videotarkistuksen jälkeen, joten Fernandes pääsi toimittamaan pallon maaliin vasta kymmenennellä lisäaikaminuutilla. Jalkapallotilastoja ylläpitävän Optan mukaan voittomaalin syntyaika 99 minuuttia ja 45 sekuntia oli myöhäisin Valioliigassa sitten elokuun 2011.

Tilastot ottelusta eivät mairitelleet Brightonia. Optan mukaan mikään joukkue ei ole laukonut yhdessä ottelussa yhtä useasti (neljä kertaa) maalipuihin kaudesta 2003–2004 lähtien, jolloin Opta alkoi tilastoida kyseistä dataa.

Rashfordilta komea soolomaali

ManU oli pitkään voitossa kiinni Marcus Rashfordin 55. peliminuutin soolomaalilla, kun hyökkääjä kiersi häntä taklaamaan pyrkineen puolustaja Lewis Dunkin kolmesti ennen viimeistelyä. Rashford oli osunut jo kaksi minuuttia aiemmin, mutta aiempi maali hylättiin videotarkistuksen jälkeen paitsiona.

Brighton nousi vielä lisäajalla tasoihin Solomon Marchin puskumaalilla, ennen kotijoukkueen kannalta synkkää rankkarituomiota.

Avauspuoliajalla maaleista vastasivat rangaistuspotkusta Maupay ja epäonnisesti pallon omaan maaliin tuikannut Dunk.

Everton jatkaa puhtaalla pelillä

Liverpoolia voi hyvin perustein sanoa Englannin futiskaupungeista tämän hetken ykköseksi, sillä lauantainkin jälkeen liverpoolilaisjoukkueet jatkavat Valioliigassa puhtaalla pelillä. Hallitsevan mestarin Liverpoolin varjoissa pelaava Everton nousi lauantaina yksin Valioliigan kärkeen, kun se voitti vieraissa Dominic Calvert-Lewinin ja Richarlisonin maaleilla Crystal Palacen. Crystal Palacelle 1–2-kotitappio oli kauden ensimmäinen.

Ottelun maalihanat avanneelle Calvert-Lewinille osuma oli kolmannessa pelissä jo kauden viides. Crystal Palacen tasoituksen teki kulmapotkusta Cheikhou Kouyate. Richarlison laukoi voittomaalin rangaistuspotkusta 40. minuutilla.

Evertonia jahtaava Leicester kohtaa sunnuntaina Manchester Cityn, ja tappiottomat Liverpool ja Arsenal pyrkivät Evertonin rinnalle maanantaina.

Valioliigassa pelataan vielä lauantaina ottelut West Bromwich–Chelsea ja Burnley–Southampton.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut