Japanin Naomi Osaka otti Yhdysvaltain avoimissa kolmannen grand slam -voittonsa – "Olisi ollut todella noloa hävitä ottelu alle tunnissa"

Naomi Osaka (vas.) voitti finaalissa Viktoria Azarenkan. AFP / LEHTIKUVA

STT–AFP

Japanin Naomi Osaka voitti tenniksen Yhdysvaltain avointen naisten kaksinpelin finaalin varhain lauantaina Suomen aikaa. Voitto Valko-Venäjän Viktoria Azarenkasta tuli lopulta erin 1–6, 6–3, 6–3.

Turnauksessa neljänneksi sijoitetulle 22-vuotiaalle Osakalle saavutus oli uran kolmas grand slam -voitto. Hän on voittanut Yhdysvaltain avoimet aiemmin kerran, vuonna 2018. Australian avoimet hän voitti viime vuonna.

– En varsinaisesti nauttinut siitä. Se oli minulle todella raskas ottelu, Osaka sanoi parintuntisen koitoksen jälkeen.

Turnauksessa sijoittamaton 31-vuotias Azarenka vei ottelun ensimmäisen erän. Hän oli vajaat puoli tuntia kestäneessä erässä selvästi Osakaa vahvempi. Osaka sai pelistään otteen vasta toisen erän kuluessa.

– Ajattelin, että olisi todella noloa hävitä ottelu alle tunnissa, joten minun pitää nyt yrittää kaikkeni ja hylätä huono asenteeni, Osaka kertasi tunnelmiaan kakkoserässä.

Osakan sijoitus maailmanlistalla oli turnauksen aikaan yhdeksäs.

Koronaviruksesta johtuvien rajoitusten vuoksi US Open on pelattu käytännössä tyhjille katsomoille. Osaka on kuitenkin ottanut turnauksessa kantaa Yhdysvaltain rasismin vastaisen protestiliikkeen puolesta.

Taustaltaan japanilais-haitilainen Osaka on käyttänyt turnauksen ajan kasvomaskeja, joihin on kirjailtu poliisiväkivallan uhrien nimiä. Finaaliin hän käveli kasvoillaan maski, jossa oli Tamir Ricen nimi. Valkoinen poliisi ampui mustan 12-vuotiaan Ricen Ohion Clevelandissa vuonna 2014.

"Häviäminen on kyllä tuskallista"

Azarenka pelasi grand slam -finaalissa viimeksi vuonna 2013. Hän on ottanut urallaan kaksi arvoturnausvoittoa.

– En ole välttämättä pettynyt. Häviäminen on kyllä tuskallista, Azarenka sanoi.

Aikoinaan maailmanlistan ykkösenäkin ollut Azarenka on käynnistellyt uraansa uudestaan. Azarenka sai lapsen vuonna 2016. Sen jälkeen hänen uraansa on varjostanut lapsesta käyty huoltajuusriita, uutistoimisto AFP kertoo. Hän oli Yhdysvaltain avointen aikana maailmalistan sijalla 27.

Azarenkan nousua US Openin finaaliin onkin kuvailu satumaiseksi.

– Haluan kiittää tiimiäni siitä, että he seisoivat rinnallani ja uskoivat minuun. Matka on ollut pitkä, mutta täällä oli hauskaa, Azarenka kuvaili.

Tenniksen arvoturnaukset ovat tänä vuonna kärsineet koronaviruspandemian aiheuttamista aikataulumuutoksista ja peruuntumisista. Heinäkuulle yleensä ajoittuva Wimbledon peruuntui kokonaan. Ranskan avoimet puolestaan siirrettiin touko-kesäkuulta alkamaan syyskuun lopulla.

Azarenka kertoi jatkavansa kolmannen grand slam -tittelinsä jahtaamista Ranskassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.