Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Missä ja millainen on oma lähimetsikkösi? Kerro meille lähimetsikkösi merkityksestä

Kaksi kenialaisjuoksijaa kärähti dopingista

Kaksi kenialaista naisjuoksijaa on antanut positiivisen dopingnäytteen yleisurheilun MM-kisoissa Pekingissä. Joyce Zakary ja Francisca Koki ovat jääneet kiinni urheilussa kielletystä aineesta ja asetettu alustavasti kilpailukieltoon, kertoo kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF.

Zakary on 400 metrin juoksija, joka sijoittui omassa alkuerässään toiseksi ajalla 50,71 mutta jäi pois välierästä. Francisca Koki ei päässyt jatkoon 400 metrin aitajuoksun alkuerästä.

Zakary ja Koki testattiin Kenian joukkueen hotellissa ennen MM-kisojen alkua 20. ja 21. elokuuta.

– Tämä on häpeällistä heille. En voi kommentoida enempää, keihään maailmanmestaruuden voittanut kenialainen Julius Yego sanoi.

Naisten 3 000 estekullan voittanut Hyvin Kiyeng Jepkemoi sanoi olevansa järkyttynyt.

– Uskon että kyse on yksilöistä, ei kaikista. OIen järkyttynyt. Olen puhdas mutta en voi iloita tästä, Jepkemoi sanoi.

Kenian yleisurheilu kohtasi historiansa suurimman dopingkäryn viime vuonna, kun maratontähti Rita Jeptoo sai kahden vuoden kilpailukiellon epo-hormonista.