Yle: Rahoittajilta luvassa KymiRingille yli 12 miljoonan potti

KymiRing on saamassa rahoituksensa kasaan. Sami Kuusivirta

ESS

KymiRingin ratayhtiö kertoi perjantaina rahoituskuvioistaan. KymiRingin toimitusjohtaja Markku Pietilä sanoi Ylen uutisessa, että ratayhtiö on saanut puuttuvat rahat kasaan, joiden avulla radan viimeistely MotoGP-kilpailua varten onnistuu.

Rahaa on tulossa 12,6 miljoonaa euroa. Pietilän mukaan ratayhtiö avaa asiaa ensi viikolla lisää. Kyse on yksityisestä suomalaisesta rahoituksesta.

– Käytännössä merkittävä osa on pankkirahoitusta, mutta siinä on muitakin elementtejä, jotka liittyvät omistajiin ja toisaalta juniorirahoittajiin, jotka ovat mukana, Markku Pietilä totesi Ylen uutisessa.

Pietilä kertoi, että Kymiringin ratahankkeeseen on käytetty 22–23 miljoonaa euroa ja kokonaishinta nousee yli 30 miljoonaan euroon.

Osapuolet ovat perjantaina päässeet sopimukseen rahoituksesta ja sitoumuksista yhdessä pankin kanssa. Ratayhtiön omistajat ovat vakuustakausjärjestelyissä mukana. Ratayhtiön omistavat AKK Sports Oy, Suomen Moottoriliitto, A. Ahlström Kiinteistöt Oy ja Iitin kunta.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut