Cheerleading lähtee keväällä kokeneella maajoukkueella tavoittelemaan kolmatta MM-voittoa – maajoukkuepaikat ratkesivat videokarsinnassa

Karsinta järjestettiin poikkeuksellisesti videokarsintana, ja hakijoita oli ennätysmäärä, 47. MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA

Kaija Yliniemi / STT

Cheerleadingliitto seuloi 24 urheilijaa ja tusinan haastajia joukkueeseen, joka tavoittelee ensi keväänä naisten cheer-sarjassa kolmatta peräkkäistä maailmanmestaruutta. Karsinta järjestettiin poikkeuksellisesti videokarsintana, ja hakijoita oli ennätysmäärä, 47.

– Karsintojen taso oli korkea, ja kasassa on nyt ennennäkemättömän kokenut joukkue. Lähes kaikki 24 urheilijaa ovat urheilleet maajoukkueessa myös aikaisempina vuosina, kertoi päävalmentaja Maria Wahlroos liiton tiedotteessa.

Wahlroosin lisäksi joukkueen valmentajina jatkavat Hanna Salo ja Krista Allinen.

Tänä vuonna MM-kisoja ei järjestetty koronaviruspandemian takia, joten Suomen historialliset MM-voitot ovat vuosilta 2018 ja 2019. Koskaan aiemmin minkään muun kuin Yhdysvaltain joukkueet eivät olleet yltäneet maailmanmestaruuteen.

Ensi huhtikuussa Floridan Orlandoon on lähdössä useita urheilijoita, jotka oli valittu tämän vuoden MM-kisoihin ennen kevään kisojen perumista. Maajoukkueen haastajaurheilijoiksi nimetyt 12 urheilijaa osallistuvat maajoukkueen leirityksiin ja voivat kisata MM-paikasta. Floridaan matkustaa neljä urheilijaa haastajaryhmästä varalle.

Cheerleadingliitto kokosi ensi kertaa myös sekamaajoukkueen, sillä aiemmin Suomi kilpaili MM-kisojen cheersekasarjassa seurajoukkuein. Maajoukkueeseen pääsi 50 hakijasta 30 urheilijaa, joiden joukosta valitaan 24 lähtijää MM-kisoihin. Cheersekamaajoukkuetta valmentavat päävalmentaja Mija Schrey ja Sanna Karjalainen.

Maajoukkueet aloittavat leirityksen lokakuussa.

Kommentoi

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut