Maailman vanhin olympiamitalisti on kuollut 100-vuotiaana – ruotsalainen Folke Alnevik juoksi pronssia Lontoon olympialaisissa

STT–TT

Maailman vanhin elossa ollut olympiamitalisti, ruotsalainen Folke Alnevik on kuollut 100-vuotiaana. Vuonna 1919 syntynyt Alnevik saavutti pronssia Lontoon olympialaisissa 1948.

Pronssimitali tuli yleisurheilun pitkässä viestijuoksussa. Ruotsin 4 x 400 metrin viestinelikkoon kuuluivat Alnevikin lisäksi Kurt Lundquist, Lars-Erik Wolfbrandt ja Rune Larsson.

– Hän oli reipas loppuun asti. Viime marraskuuhun asti hän kulki aina kaupungille Gävlessä ja söi lounasta joka arkipäivä, Folke Alnevikin poika Mats Alnevik kertoi Aftonbladetille .

Alnevik sairasti aiemmin tänä vuonna koronaviruksen, josta hän kuitenkin selvisi.

– Isästä oli hauskaa, että hänen paras aikansa 400 metrillä 48,1 olisi riittänyt pari vuotta sitten mitaliin Ruotsin mestaruuskisoissa, Mats Alnevik kertoi.

Kommentoi

Mainos: Etelä-Suomen Sanomat

Monipuoliset sisältömme odottavat sinua!

| Päivitetty

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kahdesti päivässä arkisin ja kerran päivässä viikonloppuisin.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut