Emil Ruusuvuori eteni Masters-turnauksen pääsarjaan: "Nyt vaan mahdollisimman monta matsia putkeen"

Emil Ruusuvuori Helsingin Talissa marraskuussa 2019. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA

Helen Scott-Smith, Raiko Häyrinen / STT

Tennispelaaja Emil Ruusuvuori saavutti yhden tavoitteistaan etenemällä Cincinnatista New Yorkiin siirtyneen ATP Masters 1000 -turnauksen pääsarjaan.

– Totta kai (tämä oli) yksi tavoitteista. Nykytilanteen takia rankingit ovat paikallaan, kun pisteitä ei voi menettää, ja siksi päätimme pelata kaikki isoimmat kisat, mitä vain on mahdollista, ja totta kai oli yksi tavoitteista päästä läpi. Tauon aikana treenattiin treenattiin, ja tuntui, että saatiin paljon asioita eteenpäin. Nyt vaan mahdollisimman monta matsia putkeen, Ruusuvuori kommentoi.

Ruusuvuoren pääsy pääsarjaan varmistui, kun karsinnan toisen kierroksen vastustaja Thiago Monteiro joutui luovuttamaan jalkavamman takia.

– Hyvää tennistä pelattiin, hyvää taistelua molemmin puolin. Sääli, että se päättyi näin, mutta eka pääsarjan paikka otetaan, Ruusuvuori sanoi.

Ruusuvuori kohtaa pääsarjan avauskierroksella 20-vuotiaan yhdysvaltalaisen Sebastian Kordan, jonka isän Petr Kordan tennisuran kohokohta oli Australian avointen kaksinpelimestaruus 1998 ja aallonpohja dopingkäry kesän 1998 Wimbledonissa.

– Pelasimme junioreita samaan aikaan, ja ellen ihan väärin muista, pelasimme joskus vastakkain. Ihan tuttu kaveri, olen nähnyt useamman kerran, kun hän pelaa. Hyvää tennistä se vissiin pelaa, Ruusuvuori sanoi,

Viimeisin suomalainen ennen Ruusuvuorta Masters-tason kaksinpelin pääsarjassa oli Jarkko Nieminen vuonna 2015.

Kommentoi

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut