Jokimaan ravivihjeet 7.3.: Shameless on keulaspesialisti

Jere Törmänen

Lähtö 4 / 8 Newport Brodde

8 Newport Brodde palasi helmikuun alussa Tampereella pieneltä tauolta ja esiintyi edukseen. Starttiväliä on jälleen kuukausi, mutta sopivassa seurassa ruunaa pitää odottaa voittotaistoon. Matias Salon suojatin lähtöpaikka on näennäisesti huono, mutta eturivi näyttää siltä, että Antti Teivaisella on hyvä tilaisuus päästä ajokkinsa kanssa jo alkumatkasta johtoon.

Lähtö 6 / 8 Eeti

8 Eeti palasi tammmikuussa lähes 10 kuukauden tauolta ja latasi pöytään kolmen vakuuttavan voiton suoran. Lauantaina ori kilpaili Vermon kovassa Toto75-finaalissa ja sijoittui neljänneksi. Esitys oli kuitenkin vähintään yhtä hyvää tasoa kuin aiemmat, sillä ori tuli lopulta lähdön voittaneen Drakenin takana voimat tallella pussissa maaliin. Jokimaalla tehtävä on vastuksen puolesta helpompi ja mikäli Eeti ei jää kiihdytyksessä liian kauas kärjestä, jyrää se Jokimaan maalisuoralla kamppailuun voitosta.

Lähtö 7 / 3 Shameless

7. lähdön voittajaa voit veikata tuttuun tapaan osoitteessa radiovoima.fi. Mielipaikalleen keulaan pääsevä 3 Shameless on lähdön selvästi todennäköisin voittaja. Antti Teivaisen ajokki kilpaili viimeksi Mikkelissä, jossa kiri 3. ulkoa asiallisesti kuudenneksi. Vermon startissaan Shameless oli johtopaikalta täysin pitelemätön.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Arviointikertomus pöllyttää Lahden johtoa kyberhyökkäyksestä – "Toiminta huolimatonta ja vastuutonta"
  2. Maauimalan avausta odotteli aamutuimaan parinkymmenen uimarin joukko – jonossa pohdittiin, ehtiikö altaaseen ollenkaan
  3. Tapaus McCarron: "Kaupungin eettisiä ohjeita syytä täsmentää"
  4. Lahden sataman yrittäjät arvioivat tulevaa kesää vaihtelevan varovaisesti – "Ihmiset ovat olleet monta kuukautta kotona ja varmasti panta puristaa"
  5. Lahdessa seurakunnan lasten leirejä perutaan, rippikoulujen järjestämiseen muutoksia
  6. Kaksi autoa törmäsi risteyksessä Lahdessa – ei henkilövahinkoja, toinen auto hinaukseen
  7. Nuoren kännykkää ei kannata tutkia väkisin – jos luottamus on kunnossa, lapsi kertoo itse some-elämästään
  8. Näppis: Teollisuutta ja yrityksiä yritetään houkutella joka kuntaan. Nyt olisi tarjolla jättipotti eli kierrätyspuisto, joka tukee kestävää kehitystä. Hollolalla paras paikka, tänne vaan!
  9. Hammaslääkäri Ömer Acar, 31, sai jo lapsuudessa taloustiedon oppitunnin – "Isä otti setelit käteensä ja näytti konkreettisesti, mitä niille tapahtuu"
  10. Palava tavarajuna sytytti Lahden seudulla useita maastopaloja - junat myöhästelevät edelleen Lahti-Riihimäki-radalla
  11. Vierailija: Kirkko uusiutui hämmästyttävästi
  12. Ohisalo tukisi myös Lahden joukkoliikennettä
  13. Koronatartunta on huolettanut päijäthämäläisiä keskimääräistä enemmän – Lahdesta tehty paljon oirearvioita THL:n uudessa palvelussa
  14. Ravintolat avaavat ovensa tänään - lue yön uutiskooste
  15. Uusi tieliikennelaki tuli voimaan – esimerkiksi nämä viisi asiaa muuttuivat

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.