Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

ESS:n kesätoimittaja ja -kuvaaja etsivät päijäthämäläisiä saunojia ja saunoja – olisiko sinun lauteillasi tilaa?

Colorado murskasi Arizonan kuuden maalin erolla, Donskoi ja Rantanen mukana maalijuhlassa – Colorado, Tampa Bay ja Boston kasvattivat sarjajohtojaan

Colorado Avalanche jyräsi tylysti Arizona Coyotesin yli jääkiekkoliiga NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen neljännessä kamppailussa. Colorado höykytti Arizonaa 7–1-luvuin ja siirtyi ottelusarjassa 3–1-johtoon.

Colorado johti ottelua parhaimmillaan jo 4–0, eikä Arizonasta ollut vastaamaan vyörytykseen.

Maalintekoon pääsivät myös Coloradon suomalaishyökkääjät Joonas Donskoi ja Mikko Rantanen. Donskoi teki toisessa erässä joukkueen neljännen maalin. Rantasen käsialaa oli seitsemäs osuma kolmannen erän lopulla. Hän lisäksi syötti Nazem Kadrin kakkosmaalin. Kadri puolestaan osui ensimmäisessä erässä vielä toisenkin kerran ja syötti toisessa Donskoin maalin.

Arizonan maalille kolmannessa erässä tullut Antti Raanta päästi kolme maalia ja ehti torjua viisi kertaa. Rantanen asemoi itsensä Raannan eteen maalin edustalle juuri kun Coloradon Erik Johnson laukoi ylivoimatilanteessa läheltä siniviivaa kohti maalia. Osumaa arvioitiin ensin Johnsonin tekemäksi, mutta hidastuksen perusteella Rantanen avitti kiekon matkaa mailallaan. Ennen Raantaa "kojoottien" maalilla huhki Darcy Kuemper, joka torjui 18 kertaa.

– Saimme ilmaisen oppitunnin siitä, millaista pudotuspelikiekko todella on, kun et ole valmis pelaamaan, Arizonan hyökkääjä Derek Stepan tuskaili NHL:n nettisivuilla .

Carolina suli päätöserässä

Lähellä jatkopaikkaa on myös Boston Bruins, joka nujersi Carolina Hurricanesin 4–3. Boston johtaa ottelusarjaa voitoin 3–1.

Boston paukutti kaikki neljä maaliaan kolmannessa erässä. Carolinan suomalaisista Teuvo Teräväinen sivalsi joukkueelleen kavennusmaalin vielä aivan pelin loppumetreillä. Pudotuspelien pörssikärki Sebastian Aho otti syöttöpisteen Jordan Martinookin kakkosmaalista. Aho ja Teräväinen kellottivat peliaikaa liki 20 minuuttia mieheen. Sami Vatanen luuti Carolinan puolustuksessa reilut 14 minuuttia.

– En ole koskaan nähnyt tuollaista loppua. Meidän on oltava parempia, Carolinan päävalmentaja Rod Brind'Amour sanoi.

Bostonin luottomaalivahti Tuukka Rask ilmoitti viikonloppuna jättävänsä pudotuspelit kesken perhesyistä. Bruinsin maalille nousi Jaroslav Halak, joka torjui 16 kertaa.

Selkä seinää vasten on myös Joonas Korpisalon edustama Columbus Blue Jackets, joka taipui Tampa Bay Lightningille 1–2. Tampa Bay johtaa ottelusarjaa voitoin 3–1.

Korpisalo esiintyi jälleen hyvin maalillaan ja torjui 20 kertaa.

– Meillä ei ole syytä turhautua. Olemme edelleen mukana sarjassa. Tarvitsemme hyökkäyspäässä pari isoa suoritusta ja niistä maaleja, Columbuksen päävalmentaja John Tortorella loi uskoa .

Hallitseva mestari St. Louis Blues kaatoi Vancouver Canucksin 3–1 ja tasoitti otteluvoitot 2–2:een.