Hollolan miehet vauhdissa Vermossa

Veli-Pekka Paavola

Hollola on ollut aina merkittävä ravipitäjä, mutta nyt kun Hämeenkoski liitettiin siihen, tulee kuntaan entistä enemmän voittoja ravilähdöistä. Vermossa juhlivat Risto Airaksinen, Esa Holopainen ja Jarmo Saarela kahdesti.

Airaksinen ajoi voiton heti illan alkajaisiksi uransa avanneella Con Gasilla. Nelivuotias tamma matkasi johtohevosen takana, sai loppusuoralla tilaa ja kiri 13-vauhdilla ahnaasti ykköseksi. Heti perään oli Jarmo Saarelan vuoro. Mary Valentine juoksi koko matkan johtopaikalla ja voitti helposti. Tammaa valmentaa orimattilalainen Timo Korvenheimo, jonka tallista tuli toinenkin voittaja. Ida Glitter ei ollut menestynyt viime aikoina, mutta nyt tahti oli toinen. Saarela ajoi tamman päättäväisesti johtoon ensimmäisen takasuoran alussa ja lopussa Ida Glitter oli täysin omaa luokkaansa.

Esa Holopainen tuurasi Fire Sprucen rattailla ajokiellossa ollutta Juha Utalaa. Tamma painui ensimmäisen takasuoran lopussa kärkeen ja sai kupeelleen suursuosikki Rapido Streamlinen. Lopussa Moilasen ajokki taipui pahoin, kun taas Fire Spruce jatkoi ylivoimaiseen voittoon.

Suomenhevosten ainossa 65-kohteessa Ville Herttuan Costello otti kauden kolmannessa startissaan yhtä monennen voiton. Raskaan reissun saanut lupaus jaksoi punnertaa väsymättä perille asti ja jatkaa kohti ykkössarjoja. Kolmevuotistähden paras oli Ari Moilasen ohjastama Ratu Royale. Se otti ulkoradalta kärkipaikan ja hallitsi mielin määrin maaliin asti. Marshall Maurice toi Harri Koivuselle voiton ja pelin päättäneessä kovimmassa lämminverilähdössä paras oli Hannu Hietasen ajama Victor Quo Vadis. Se oli paras johtohevosen rinnalta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Etusivulla nyt

  1. Keskustan puheenjohtajaehdokkaat osallistuivat Kärkölässä vuosikokoukseen, jossa kuultiin yleisön vahvoja mielipiteitä: "Toivon, että uusi puheenjohtaja nostaa puolueen suosta, johon se on joutunut."
  2. Läheisen koronakuolema sai Espanjassa asuneen Aino Suomalaisen palaamaan perheineen takaisin Lahteen – "Vuokrasin yksiön pelkästään karanteenia varten"
  3. Lenkille pääsee aina, mutta koronakesä on koetellut kilpapyöräilijöidenkin motivaatiota – "Johonkin lätkään verrattuna on kuitenkin ihan hyvä tilanne"
  4. "Vuokatin vaaraa ja Kolin nousua on sauvottu ylös ja alas" – Tero Seppälä kapuaa askel askeleelta kohti maailman kärkeä
  5. Paikallispubin kellarista se lähti –  Pienimuotoisesta olutharrastuksesta on kasvanut 25 vuodessa bisnes, joka tuottaa 1,8 miljoonaa litraa olutta vuodessa
  6. Jymyn Joonas Kumpulainen juoksi 14-vuotiaiden Suomen mestariksi
  7. Lahden Ahkeralla neljän mestaruuden päivä 16- ja 17-vuotiaiden SM-kisoissa Pedersöressä
  8. Louhosluvan hakijan ja mökkiläisten välit tulehtuivat Hollolan Sarvassa – "Vahinko on kevyen kranaatinheittimen iskemää pahempi"
  9. Mailaveikot kruisaili lohkovoittoon
  10. 17-vuotiaan vastikään saama ajokortti lähti hyllylle Hollolassa
  11. Radio Voiman podcast: Etkö muista uniasi? – lue luovan uniohjaajan vinkit unien muistamiseen
  12. Yhdessä työt ja yöt – Virpi Kesonen ja Ilkka Koskinen vaalivat Lahden upseerikerhon perinteikästä miljöötä
  13. Nähtiinkö yhtymäkokouksessa puolueiden juoni vai yksittäisten kokousedustajien irtiotto? – "Tämä vaikuttaa kokoomuksen ja keskustan sopimalta taktiikalta"
  14. Kolmasosa Bukarestin-lennon matkustajista kieltäytyi vapaaehtoisesta koronatestistä Helsinki-Vantaalla – testin muuttamista pakolliseksi pohditaan
  15. Rajoitusten höllentäminen ei tuonut ryntäystä takaisin Veikkauksen pelikoneiden äärelle

Näytä lisää

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.