Heta Tuuri ponnisti korkeuden Suomen mestariksi

Mestaruuteen riitti tulos 186, jonka Lahden Ahkeran Heta Tuuri ylitti ensimmäisellään. Heikki Saukkomaa / LEHTIKUVA

STT

Lahden Ahkeran Heta Tuuri nappasi naisten korkeushypyn Suomen mestaruuden Turun Kalevan kisoissa. Mestaruuteen Kalevan kisojen korkeuskilpailusta seuloutui kaksi huippuiloista ja yksi apea mitalisti. Lahden Ahkeran Heta Tuuri ponnisti ensimmäiseen Suomen mestaruuteensa kauden parhaallaan 186, Sini Lällä otti ennätyksellään 186 iloisen hopean, mutta nilkkavaivainen Jessica Kähärä pettyi kolmanteen sijaansa ja tulokseen 180.

Tuuri, 25, kehui mestaruuden jälkeen olot, yleisön ja jännittävän kilpailun.

– Oli mahtava kisa, Tuuri kiitteli.

– Eikä ollut oloissa kerta kaikkiaan mitään valittamista. Välillä oli pientä myötätuulta, välillä ihan tyyntä ja lämpimässä säässä pääsimme myös varjoon. Olo on nyt niin mahtava, ettei sitä tahdo vielä käsittää.

Täysosumasta jäi puuttumaan vain oma ennätys, jota Tuuri yritti sivuta korkeudessa 188.

– Ensimmäinen yritys meni läpi. Kaksi muuta oli niin lähellä, että rima olisi voinut jäädä ylös, jos olisi ollut talkkia takareisissä, Tuuri naurahti.

Mikko Levolan valmentama Tuuri jännittää jatko-ohjelmaansa ensi viikkoon. Koronatilanne ratkaisee sekä Ruotsi-ottelun että Saksassa 29. elokuuta tarjolla olevan kilpailun.

– Ensi viikolla ratkeaa. Jos on vielä kisoja, bonuksena olisi hienoa parantaa vielä ennätys 190:een, Tuuri suunnitteli.

Lällä ponnisti ennätyksen

Lällä, 26, oli monien vaikeuksien jälkeen yhtä iloinen hopeastaan kuin Tuuri voitosta.

– Tosi hyvä päivä, kisa, tunnelma ja fiilis. Minä todella nautin hyppäämisestä tänään, Lällä iloitsi.

Lällää ei harmittanut edes taktinen ratkaisu, jossa hän teki "tarpeettoman" ylityksen 186:ssa. Se ei vaikuttanut sijoitukseen ja ennätyshypyllä olisi saattanut ylittyä myös 188.

– Ei se harmita. Minulle oli niin tärkeää hypätä oma ennätys. Mitalitavoitekin toteutui, Lällä hymyili.

– 188:ssa lataus oli vähän purkautunut, kun alla oli niin monta hyppyä. Niihin hyppyihin tuli myös yliyritystä.

Kähärän kilpailu oli vaikea alusta loppuun. Hän kilpaili nilkka puudutettuna, mutta piikin vaikutus alkoi kadota kesken kilpailun. Näillä näkymin hänen kautensa päättyi Turkuun.

– Ei nilkkaa kannata enempää rikkoa, Kähärä totesi.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.