Bottaksen juhlat jäivät Britannian gp:ssä juhlimatta – "Hyvin turhauttavaa"

Bottas lähti kilpailuun paalupaikalta voitettuaan eilen aika-ajot. AFP / LEHTIKUVA

STT

Formula ykkösten 70-vuotisjuhlakilpailu Britannian gp ei antanut sunnuntaina Valtteri Bottakselle aihetta juhlintaan. Paalupaikalta MM-kisaan lähtenyt Mercedeksen Bottas jäi Silverstonessa kolmanneksi.

Red Bullin Max Verstappen palautti mielenkiintoa F1-sarjaan kauden avausvoitollaan ennen MM-pisteissä johtavaa Bottaksen brittitallikaveria Lewis Hamiltonia. Kuusinkertainen maailmanmestari Hamilton kipusi Silverstonessa toiseksi ohitettuaan Bottaksen kisan lopussa.

– Hyvin turhauttavaa. Kun lähtee paalulta ja jää kolmanneksi, se ei ole ihanteellista, Verstappenin jälkeen MM-pisteissä kolmanneksi pudonnut Bottas myönsi.

Kauden ensimmäiset neljä MM-kilpailua voittaneen Mercedeksen kisaa sotki sen renkaiden yllättävä kuluminen, toisin kuin voittaja Verstappenilla.

– Olimme tallina jossain määrin unessa, kun Max pääsi ohitsemme. Kilpailustrategiani oli kaukana ihanteellisesta, joten tästä päivästä jäi paljon opittavaa, viime torstaina Mercedeksen kanssa vuoden mittaisen jatkosopimuksen tehnyt Bottas kertoi.

Mersun renkaat ylikuumenivat

Verstappen lähti kuljettajien enemmistöstä poiketen kilpailuun kovalla rengasseoksella. Hän hallitsi kisaa jo ennen sen puoliväliä.

Bottas käväisi puolivälissä kärjessä Verstappenin varikkopysähdyksen jälkeen, mutta Red Bull -kuljettaja kuittasi pehmeämmillä renkaillaan heti suomalaisen ohi. Bottas kärsi kisan lopussa renkaiden kulumisesta. Hän onnistui lähdössä hyvin, mutta vauhti ei lopulta riittänyt Verstappenille ja Hamiltonille.

– Yritin haastaa Maxin, mutta mitä kovemmin yritin, sitä enemmän se loppua kohti kulutti renkaita. Renkaat ylikuumenivat, ja menetin pitoa. Kun yksikin rengas menee rakkuloille, pito mutkissa kärsii ja vauhtia täytyy hidastaa, Bottas kuvaili.

Hän on MM-sarjassa kolmantena 34 pistettä johtavaa Hamiltonia ja neljä pistettä Verstappenin takana.

– Pettymyksen päivä, mutta pitää siirtyä eteenpäin, Bottas ennakoi viikon kuluttua Barcelonassa ajettavaa Espanjan gp:tä.

Verstappenilla ei valittamista

Alkukautta ylivoimaisesti hallinnut Mercedes sai muistutuksen haavoittuvuudestaan. Mercedeksen Pirelli-renkaiden kuluminen Silverstonen radalla merkitsee saksalaistallin henkilökunnalle ylitöitä.

– Meillä on rengaspuolella parannettavaa, jos vertaa Red Bulliin. Näin Maxin renkaat kisan lopussa ja ne näyttivät täydellisiltä. Minun ja Lewisin renkaat olivat lopussa pahasti rakkuloilla, Bottas sanoi kärkikolmikon kuljettajiin viitaten.

Silverstonessa oli kilpailun aikana lämmintä, eikä viilennystä ole luvassa viikon päästä Barcelonassakaaan.

– Siitä tulee haastavaa. Barcelonassa on varmaan lämmintä, joten Red Bullin pitäisi olla sielläkin vahva, Bottas puntaroi.

Formula 1 -uransa yhdeksänteen MM-voittoon kaasutelleella Verstappenilla ei ollut valittamista. Hän lähti kilpailuun neljännestä ruudusta.

– Teimme tänään kaiken täydellisesti. Minulla ei ollut rengasongelmia, Verstappen kertoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Ferraria ajavan nelinkertaisen maailmanmestarin Sebastian Vettelin käsittämätön taaperrus jatkui sunnuntaina. Hän oli 12:s. Toinen Ferrari-kuljettaja Charles Leclerc ehti Bottaksen jälkeen neljänneksi.

Räikkönen: "Teimme minkä pystyimme"

Alfa Romeon Kimi Räikkönen paransi sunnuntaina formula ykkösten Britannian gp:ssä edellisen päivän aika-ajosijoitustaan, mutta kilpailun 15. sija ei saanut vuoden 2007 maailmanmestaria hihkumaan riemusta.

– Yhdestoista tai viimeinen, sillä ei ole mitään merkitystä, lauantaina aika-ajojen viimeiseksi eli 20:nneksi jäänyt Räikkönen murahti.

Alfa Romeon moottorissa ei yksinkertaisesti ole riittävästi voimaa, jotta autolla pystyisi ajamaan MM-pisteille.

– Teimme minkä pystyimme, mutta meillä ei ole tarpeeksi nopeutta, Räikkönen sanoi.

Hän lähti voittaja Verstappenin tavoin Silverstonen kilpailuun kovalla rengasseoksella. Räikkönen kävi Ferrarin Charles Leclercin ja Renault'n Esteban Oconin tavoin varikolla kilpailun aikana vain kerran. Enemmistölle kuljettajista kertyi kaksi varikkokäyntiä.

– Renkaat kestivät hyvin, mutta minun oli hidastettava vauhtia tärinän vuoksi, Räikkönen kertoi Alfa Romeon tiedotteessa.

Tällä kertaa hän jätti taakseen italialaisen tallikaverinsa Antonio Giovinazzin, joka oli sunnuntaina 17:s.

– Meidän on parannettava suorituskykyämme, jos haluamme taistella MM-pisteistä, Räikkönen summasi tallinsa tilanteen.

Hän teki Silverstonessa formula ykkösissä uuden kaikkien aikojen kierrosennätyksen. Michael Schumacherin uran 16 825 ratakierroksen ennätys parantui Räikkösen käsittelyssä 20:lla, kun suomalaiskonkari on ajanut F1:ssä yhteensä 16 845 gp-kierrosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.