Mikko Korhonen lyönnin päässä kärkipaikasta ennen päätöskierrosta

Mikko Korhonen on voittotaistelussa ennen päätöskierrosta. Kalle Parkkinen / LEHTIKUVA

STT

Golffari Mikko Korhonen on voittotaistelussa ennen päätöskierrosta miesten Euroopan-kiertueen kilpailussa Birminghamissa. Korhonen jakaa kakkossijan ja on vain lyönnin päässä kisaa johtavasta Englannin Sam Horsfieldistä.

Korhonen lähti lauantain kolmannelle kierrokselle jaetulta kuudennelta sijalta. Hän pelasi kierroksen tulokseen viisi alle parin kirjauttamalla viisi birdieä ja yhden bogin. Korhonen nakutti etuysillä kolme perättäistä birdieä.

Korhonen on kokonaistuloksessa –13. Suomalaisen kanssa tasoissa ovat Tanskan Rasmus Höjgaard ja Walesin Oliver Farr.

Kalle Samoojan päivä oli aavistuksen vaikeampi. Hän pelasi par-tulokseen ja putosi kärkikymmenikön tuntumasta jaetulle 24. sijalle. Samoojan epätasainen kierros sisälsi neljän bogin vastapainoksi yhden eaglen ja kaksi birdieä.

– Tänään oli varsin nihkeä päivä. En nähnyt yöllä painajaisiakaan, joten en tiedä, mihin se veto katosi tuossa yön aikana, Samooja pohti tiedotteessa.

Tapio Pulkkanen pelasi kolme yli parin ja jakaa 69. sijaa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Keskustelu

Tilaa uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.