KuPSin Niskanen ei lannistunut epäonnesta: "Olin varma, että pystyn maalin tekemään"

Ilmari Niskanen teki KuPSin kolmannen maalin FC Lahtea vastaan. Kuva aiemmin heinäkuussa pelatusta Honka-ottelusta. Roni Rekomaa / LEHTIKUVA

STT

Kolmas kerta toden sanoi KuPSin Ilmari Niskaselle FC Lahtea vastaan keskiviikkona miesten jalkapalloliigassa. Ensimmäisellä puoliajalla Niskasella oli kaksi erinomaista tekopaikkaa, mutta Lahden pelastivat takaiskuilta maalin ylärima ja maalivahti Patrick Rakovskyn torjunta.

Toisella puoliajalla Niskanen onnistui. Hän kirmasi lähes puolesta kentästä karkuun lahtelaispelaajilta ja ampui tyylikkäästi KuPSin kolmannen maalin.

Niskanen sinetöi liigan kärkeen nousseelle KuPSille ansaitun 3–0-kotivoiton. Hukatut maalitilanteet eivät stressanneet laituria.

– Tiesin, että paikkoja tulee. Olin varma, että pystyn vielä maalin tekemään, Niskanen sanoi.

KuPS pakotti Lahden puolustuskannalle alusta alkaen. Kuopiolaisjoukkueen painostus palkittiin 1-0-johtomaalilla 16. minuutilla, kun Urho Nissilä sijoitti pallon varmasti alakulmaan.

Petteri Pennasen paluuta KuPSiin joutuivat kuopiolaisfanit odottelemaan toiselle puoliajalle. Katsojien rytmikkäästi taputtaessa fanien suuri suosikki Pennanen pääsi kentälle, kun vajaat puoli tuntia oli ottelua jäljellä.

– Kylmät väreet menivät, kun kuulin suosionosoitukset, Pennanen tunteili.

Kommentoi

Mainos: Lahden Diakonialaitos

Sinäkin voit olla vapaaehtoinen mentori

Uutiskirje

Tilaa ESS.fi-uutiskirje, saat Päijät-Hämeen ajankohtaiset ja kiinnostavimmat uutiset sähköpostiisi kerran päivässä.

Lomaketta suojaa reCAPTCHA, johon pätevät Googlen Tietosuoja ja Käyttöehdot.

Palvelut